kaikuruno


kaikuruno	(vanhentunut)

Selite

Runo, jossa kaiku toistaa säkeen viimeisen tavun tai pari viimeistä tavua ikään kuin vastauksena ja kommenttina, mihin usein sisältyy sanoilla leikittelyä. Runomuodon varhaisia esimerkkejä sisältyy Kreikkalaiseen antologiaan (n. 925). Kepeät kaikurunot ja -säkeet olivat varsinkin1500-1600-luvulla suosittuja Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Niitä ovat laatineet mm. englantilaiset Sir Philip Sidney, George Herbert ja Jonathan Swift sekä saksalainen August Wilhelm Schlegel. Tunnettuja lajin edustajia ovat Swiftin "A Gentle Echo on Woman" ja Herbertin "Heaven" (1633). Seuraavassa ote jälkimmäisestä:

O who will show me those delights on high?

ECHO. I.

Thou, Echo, thou art mortal, all men know.

ECHO. No.

Wert thou not born among the trees and leaves?

ECHO. Leaves.

And are there any leaves that still abide?

ECHO. Bide.

What leaves are they? impart the matter wholly.

ECHO. Holy.

Kaikurunon aiheena on usein onneton, vastarakkaudeton rakkaus. Enimmäkseen kaikurunot ovat pastoraalisia, mutta niihin kuuluu myös uskonnollishenkisiä tekstejä ja poliittisia satiireja.

Erikieliset vastineet

echo verse	englanti (English)
Echoreime	saksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:kaikuruno. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kaikuruno.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →