Kirjallisuudentutkimus:haiku
haiku
haiku | (Viimeinen tavu säilyy taivutusmuodoissa.) |
1) (perinteisesti) kigosta, kirejistä ja 17 japanilaisesta morasta koostuva, olemukseltaan vaatimaton, sävyltään levollinen ja ilmaisultaan hillitty runo;
2) (Suomessa ja muualla Japanin ulkopuolella yleistynyt määritelmä) kolmisäkeinen, peräkkäisistä 5-, 7- ja 5-tavuisista säkeistä rakentuva runo
Haiku syntyi 1500-luvulla ja vei seuraavalla vuosisadalla valta-aseman tankalta. Haiku on kehittynyt itsenäiseksi runolajiksi haikai-ketjurunon alkusäkeistöstä, hokkusta. Varsinkin Masaoka Shiki (1867-1902) vakiinnutti haikun itsenäisen hokkun nimityksenä. Alkuaan haikut olivat leikillisiä, mutta sittemmin runomuoto on muuttunut arvokkaammaksi. Haikuja on usein sepitetty jotain konkreettista tilannetta varten; niitä on käytetty esim. runotervehdyksissä.
Modernit haikut ovat enimmäkseen keskeislyyrisiä. Haiku on tiivis ja elliptinen esitysmuoto, joka yleensä ilmentää yhtä ideaa, kuvaa tai tunnetta. Sitä onkin verrattu sanalliseen silmänräpäyskuvaan. Haikut ovat yhtaikaa aforistisia ja tunnelmallisia; lajityypillisesti ne sisältävät yleensä viittauksen kuluvaan hetkeen ja ympäröivään luontoon, kuten Kobayashi Issan (1763-1827) runossa (suom. Veikko Polarmeri):
- Kärsimyksien
maailma se on, vaikka
kirsikka kukkii.
Klassisen haikun mestareita ovat myös Matsuo Bashoo (1644-94) ja Yosa Buson (1716-83). Bashoo vakiinnutti mm. runoissa sallittuja viittauksia koskevat säännöt. Hänen käsialaansa on seuraava haiku (suom. Kai Nieminen):
- yagate shinu
keshiki wa miezu
semi no koe
- Kaskaan laulussa
ei merkkiäkään, että
se kohta kuolee.
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:haiku. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:haiku.)