Oikeustiede:energiaoikeus

Tieteen termipankista

energiaoikeus

energiaoikeus
Määritelmä energian – esimerkiksi öljyn, kaasun tai tuulivoiman – tuottamisen, käyttämisen ja vaihdannan sääntelyä sekä energianlähteiden hyödyntämiseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia tutkiva oikeudenala
Selite

Energiaoikeus on oikeudenalana nuori. Sen voidaan katsoa syntyneen viimeisten vuosikymmenten aikana kehityksessä, jossa julkisista, kansallisesti suojatuista ja monopolisoiduista energiamarkkinoista on tullut yhä yksityisempiä, avoimempia, kilpailullisempia ja kansainvälisempiä. Energiamarkkinoiden kansainvälistyminen on myös vaikuttanut merkittävästi energiaoikeuden kansainvälistymiseen.

Energiaoikeus on oikeudenalana erittäin moniulotteinen kokonaisuus ja sisältää yhteyksiä sellaisiin merkittäviin ja yksinäänkin laajoihin kokonaisuuksiin kuin esimerkiksi kansallinen (energia)turvallisuus, kilpailuoikeus, yleiset omistamiseen ja kaupankäyntiin liittyvät kysymykset sekä ilmastonmuutos. Näiden lisäksi sektorikohtainen sääntely ja kansainvälisoikeudellisia kytköksiä koskevat oikeudelliset kysymykset ovat tyypillisiä energiaoikeudessa.

Euroopassa energiaoikeus on ennen eriytymistään itsenäiseksi oikeudenalakseen toisinaan systematisoitu osaksi ympäristöoikeutta, kilpailuoikeutta tai julkisoikeutta, mutta laajojen eurooppaoikeudellisten yhteyksiensä vuoksi se nähdään usein myös osana eurooppaoikeutta. Energiaoikeudellisesti relevantin eurooppalaisen säännösmateriaalin löytämiseksi ja energiaoikeuden keskeisten kysymysten hahmottamiseksi on tärkeää ymmärtää Euroopan unionin energiaoikeuden sisältö.
Lisätiedot
Kirjoittajat: Kaisa Huhta ja Kim Talus

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

TalusK2013(toim.)

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 9.1.2025: Oikeustiede:energiaoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:energiaoikeus.)