standardikieltä, yleiskieltä vai kirjakieltä?

Onko mahdollista selventää, mitä eroa itse asiassa on standardikielellä, yleiskielellä ja kirjakielellä? Monin paikoin ainakin yleis- ja kirjakieltä näytetään pitävän synonyymeinä, toisaalta yleiskielellä voidaan myös tarkoittaa samaa kuin yleispuhekielellä. Toisaalta esim. Ojutkangas ja kumppanit määrittelevät standardikielen muodollisten käyttöyhteyksien, kuten uutisten, raporttien ja juhlapuheiden kieleksi erotuksena erilaisista alueellisista ja sosiaalisista murteista, jotka toimivat tyypillisesti epämuodollisena puhekielenä ja mainitsevat standardikielen esimerkkinä suomen yleiskielen (Johdatus kielitieteeseen 2009, WSOY, s. 36) Onko näillä englanninkielisessä maailmassa joku olennainen ero ja siksikö näitä sotketaan täälläkin vai onko jokin ero olemassa suomenkielisessäkin käytössä? Itse olen yrittänyt kaivaa asiasta lähteitä, mutta olen kerta toisensa jälkeen törmännyt käsitteiden limittymisen ja vakiintumattoman käytön umpikujaan.

Hei,

ja anteeksi: huomasin vasta, etteivät sosiolingvistit olekaan kerinneet vastata sinulle. Jokainen noista termeistä lähestyy julkista, yhteistä kielimuotoa vähän eri näkökulmista, ja ne tosiaan limittyvät eivätkä ole toisistaan aivan erillisiä. Standardikieli on termeistä uusin ja varmaankin englannista lainattu. Se kuvaa kieliyhteisön virallista, hallinnossa, lainsäädännössä, koulutuksessa ym. instituutioissa käyttämää kielimuotoa. Samassa merkityksessä toimi aiemmin termi kirjakieli. 1800-luvun Suomessa yläluokka alkoi myös puhua kirjakieltä, kun yleistä, alueellisesti leimatonta puhekieltä ei ollut. Koska sitä oli kehitetty (standardisoitu) ja käytetty ennen kaikkea kirjallisesti, sen rinnalle tuli myöhemmin termi yleiskieli osoittamaan, ettei kyse ole ainoastaan kirjoitetusta standardista. Yleiskieltä käytetään kuitenkin myös erikoiskielten (eikä vain aluemurteiden) vastakohtana. Kaikille kolmelle termille lienee siis edelleenkin tarvetta. Haluaisitko, että niiden määritelmiä täsmennetään?