uskontofenomenologia

Määritelmä uskonnollisiksi määriteltyjen kokemusten ja ilmiöiden vertaileva tutkimus

Selite

Fenomenologia tulee kreikan sanasta phainomenon, se mikä ilmenee (ihmiselle kokemuksessa). Uskontofenomenologia tarkastelee uskonnon ilmenemistä kokijan näkökulmasta. Vanhemmassa uskontofenomenologiassa kokijasta käytettiin termiä homo religiousus, uskonnollinen ihminen, ja hänen kokemuksensa ”syytä” tai ”aiheuttajaa” kuvattiin termillä pyhä (saks. das Heilige, ransk. le sacré, engl. the holy, ruots. det heliga). Uskontofenomenologian klassikkoihin kuuluva Rudolf Otto käytti kokemuksen ”syystä” myös käsitettä ’täysin toinen’ (das Ganz Andere). Ottolainen uskontofenomenologia oletti, että ’pyhä’ on sama riippumatta ajasta, paikasta tai uskonnosta, vain sen kokemukset vaihtelevat. Siksi uskontofenomenologi vertailee samanlaisiksi katsomiaan, yleensä voimakkaita ja intensiivisiä, kokemuksia löytääkseen niiden (oletetut) yhteiset piirteet ja sen kautta pyhän ”olemuksen”.

Otton ja toisen klassikon, Mircea Eliaden, uskontofenomenologiaa on kritisoitu siitä, että se ei ole tieteellistä vaan korvaa uskonnollisen uskon käsitteet, kuten jumalan tai jumalat, uudella termillä, pyhällä. Ninian Smart pyrki 1960-luvulta lähtien luomaan tieteellisemmän uskontofenomenologian luopumalla pyhän ”olemuksen” ja sen kokemisen ”ytimen” etsinnästä uskonnolliseksi määritellyn ihmisen näkemysten ja toiminnan kokonaisvaltaiseen kuvaamiseen. Hän katsoi, että uskonnollinen ajattelu ja käyttäytyminen voidaan kuvata seitsemän eri piirrekokonaisuuden tai Smartin termein ulottuvuuden, dimension, avulla. Hän myös laajensi uskontofenomenologisen tarkastelun kattamaan sekulaareiksi kutsumansa maailmankuvat kuten nationalismin ja marxilaisuuden, jotka hänen mukaansa voidaan kuvata samoin piirtein kuin perinteiset uskonnot. Uudemmassa uskontofenomenologiassa uskonnollista kokemusta on puolestaan tulkittu inhimillistä toimintaa selittävien teorioiden avulla. Esimerkiksi Ann Taves on yhdistänyt uskontofenomenologian kognitiiviseen tutkimukseen, ja William Paden ja Jonathan Tucket ovat selittäneet kokemusta hyödyntämällä husserlilaisen fenomenologisen filosofian elämismaailman (saks. Lebenswelt) tai heideggeriläisen eksistentiaalifilosofian maailmassa olemisen (Dasein) käsitteitä.

Lisätiedot

Kirjoittaja: Teuvo Laitila

Kirjallisuutta:

Anttonen, Veikko 1996. Ihmisen ja maan rajat: ’pyhä’ kulttuurisena kategoriana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Cox, James L. 2006. A guide to the phenomenology of religion: key figures, formative influences and subsequent debates. London: T & T Clark.

Fujiwara, Satoko, Thurfjell, David & Engler, Steven (toim.) 2021. Global phenomenologies of religion: an oral history in intervies. Sheffield: Equinox.

Lanczkowski, Günter 1978. Einführung in die Religionsphänomenologie. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft.

Taves, Ann 2009. Religious experience reconsidered: a building-block approach to the study of religion and other special things. Princeton: Princeton University Press.

Tuckett, Jonathan 2018. The idea of social science and proper phenomenology. New York: Springer International

Waardenburg, Jacques 1986. Usko ja uskonnot: systemaattinen johdatus uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus. (Alk. saksaksi 1986.)

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 26.4.2024: Uskontotiede:uskontofenomenologia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:uskontofenomenologia.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →