Uskontotiede:tapaustutkimus

    Tieteen termipankista

    tapaustutkimus

    tapaustutkimus
    Määritelmä tutkimusstrategia, jossa tarkastellaan nykyajassa tapahtuvaa ilmiötä sen todellisessa ympäristössä
    Selite

    Tapaustutkimuksella tavoitellaan kokonaisvaltaista ja tarkkapiirteistä kuvausta tutkittavasta ilmiöstä. Tapaustutkimukselle on tyypillistä erilaisten aineistojen käyttö. Aineistona tapaustutkimuksessa voidaan käyttää laadullisen aineiston (esimerkiksi haastattelut, havainnointi ja osallistuva havainnointi, dokumentit ja media-aineisto) ohella määrällistä aineistoa (esimerkiksi tilastoja, kyselyjä tai aikasarja-aineistoja). Mahdollista on myös se, että useat tutkijat tarkastelevat ilmiötä yhdessä.

    Tapaustutkimus voi olla teoria- tai aineistolähtöistä. Teorialähtöisessä tutkimuksessa tutkimuksen kohteena oleva ilmiö valitaan ja tutkitaan teoriasta käsin. Aineistolähtöisessä tutkimuksessa lähdetään liikkeelle tutkittavasta tapauksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tutkimuksessa ei olisi vahvaa teoreettista orientaatiota.

    Tapaustutkimuksessa on kyse ilmiön tai tapauksen tutkimisesta, eikä siinä ole tavoitteena tehdä yleistyksiä tilastollisen tutkimuksen tapaan. Tapaustutkimuksella voidaan kuitenkin tavoittaa tutkittava ilmiö laajasti, ja se voi tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää muissa tutkimuksissa.
    Lisätiedot

    Kirjoittaja: Elisa Mikkola


    Kirjallisuutta:

    Byrne David & Ragin, Charles C. (toim.) 2009. The Sage Handbook of Case-based Methods. Sage.

    Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino

    Flyvbjerg, B. 2006. Five misunderstandings about case-study research. Qualitative Inquiry 12 (2), 219–245.

    Hesse-Biber, Sharlene Nagy & Johnson, Burke R. 2015. The Oxford handbook of multimethod and mixed methods research inquiry. New York, NY: Oxford University Press.

    Juuti, Pauli & Puusa, Anu 2020. Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus.

    Piekkari, Rebecca & Welch, Catherine 2020. Oodi yksittäistapaustutkimukselle ja vertailun monenlaiset mahdollisuudet. Teoksessa Anu Puusa & Pauli Juuti (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki: Gaudeamus, 207–215.

    Ronkainen, Suvi, Pehkonen, Leila, Lindblom-Ylänne, Sari & Paavilainen, Eija 2011. Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOYpro.

    Käytetyt lähteet

    Bamberg.ym.2007, Eriksson&Koistinen2014, Vuori, Yin2018

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Uskontotiede:tapaustutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:tapaustutkimus.)