Uskontotiede:käytäntö ja käytänne
käytäntö ja käytänne
| käytäntö ja käytänne |
Käytännön käsitteellä on pitkät juuret filosofiassa, teologiassa ja yhteiskuntateoriassa. Tämän vuoksi käsitteen tyhjentävää määrittelyä pidetään vaikeana. Yleisesti ottaen sillä kuitenkin viitataan ihmisten tavanmukaisen toiminnan sosiaalista todellisuutta – merkityksiä, arvoja, normeja, hierarkioita, instituutioita – rakentaviin ominaisuuksiin.
Käytännön käsite korostaa sitä, kuinka yhteiskunnalliset rakenteet tulevat olemassa oleviksi ihmisten konkreettisena toimintana maailmassa. Tämä toiminta sisältää niin kielellisiä, materiaalisia kuin ruumiillisiakin ulottuvuuksia. Käytännön käsite painottaa toiminnan tilanteisuutta, vuorovaikutteisuutta, käytännöllisyyttä, välineellisyyttä, tavoitteellisuutta sekä sitä, että toimijat eivät koskaan tiedosta kaikkia toimintansa kulttuurisia vaikuttimia ja vaikutuksia. Käsite pyrkii huomioimaan rakenteiden sitkeyden ohella niiden haurauden, sillä rakenteiden riippuvuus toiminnasta altistaa ne muutoksille. Tutkijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, jättääkö käytännön käsite riittävästi tilaa yksilön toimijuudelle.
Suomen kielen termi käytäntö linkittyy tutkimuskeskusteluissa englanninkieliseen termiin ”practice”. Termit eivät kuitenkaan ole yhdenmukaisia, sillä ”practice” kattaa myös merkityksiä, joihin suomen kielessä viitataan sanoilla käytänne ja harjoitus. Suomen kielessä termi käytäntö viittaa käytössä oleviin toimintatapoihin kokonaisuutena, käytänne taas yksittäiseen toimintatapaan. Harjoitus (tai harjoite) on merkitykseltään rajatumpi: se viittaa yksilön muutokseen tähtäävään toistuvaan toimintaan. Uskontotieteessä esimerkiksi rukoilemista voi tapauksesta riippuen lähestyä käytänteenä tai harjoituksena.
Varsinaisten uskonnollisten käytänteiden lisäksi yhteiskunnassa voidaan ajatella esiintyvän erilaisia uskontoon liittyviä käytänteitä, esimerkiksi tapoja puhua uskonnosta. Käytännön tutkimuksen näkökulmasta uskonto rakentuu jatkuvasti erilaisten uskonnollisten, uskontoon liittyvien ja uskontoa kulttuurisena kategoriana ja käytäntönä tuottavien käytänteiden vaikutuksesta.Kirjoittaja: Helena Kupari
Kirjallisuutta:
Bell, Catherine 1992. Ritual Theory, Ritual Practice. New York: Oxford University Press.
Bender, Courtney 2012. “Practicing Religions.” Teoksessa The Cambridge Companion to Religious Studies, Robert A. Orsi (toim.), 273–295. Cambridge: Cambridge University Press.
Bourdieu, Pierre 1991. The Logic of Practice. Kääntänyt Richard Nice. Cambridge: Polity.
de Certeau, Michel 1984. The Practice of Everyday Life. Kääntänyt Steven Rendall. Berkeley: University of California Press.
Itkonen, Terho 1992. “Käytäntö koostuu käytänteistä.” Kielikello, 2/1992. Saatavilla: https://www.kielikello.fi/-/kaytanto-koostuu-kaytanteista (luettu 14.1.2022).
Kupari, Helena 2016. Lifelong Religion as Habitus: Religious Practice among Displaced Karelian Orthodox Women in Finland. Leiden: Brill.
Ortner, Sherry B. 1984. “Theory in Anthropology since the Sixties.” Comparative Studies in Society and History, 26 (1), 126–166.Käytetyt lähteet
Bell1992, Bender2012, Itkonen1992
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 25.4.2024: Uskontotiede:käytäntö ja käytänne. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:käytäntö ja käytänne.)