Teologia:vapaakirkollinen

Tieteen termipankista

vapaakirkollinen

vapaakirkollinen
Määritelmä valtiovallasta ja siihen liittyvästä kirkosta erillään oleva
Selite

Termi viittaa lähtökohtaisesti kirkolliseen vaihtoehtoon, joka on erillään kansallisvaltion enemmistökirkosta ja valtiovallasta ja tässä mielessä ”vapaa”. Esimerkiksi Suomen Vapaakirkko syntyi ruotsalaisen ja anglo-amerikkalaisten vaikutteiden myötä 1800-luvun lopulla ja rekisteröitiin uskonnonvapauslain myötä 1923 juuri vaihtoehdoksi evankelis-luterilaiselle valtiokirkolle. Vastaavanlaisia vapaakirkollisia protestanttisia vaihtoehtoja kehittyi Saksassa ja Pohjoismaissa. Englannissa vaihtoehdot anglikaaniselle valtiokirkollisuudelle kehittyivät jo aikaisemmin ja niiden terminologia on monimuotoista (esim. termit dissenter, non-established, free, denomination). Suomessa puhutaan Vapaakirkkoa laajemmin erilaisista ”vapaista suunnista” tai ”vapaasta kristillisyydestä”.

Kirkon ja valtion eron toteuttaneissa valtioissa, ensiksi Yhdysvalloissa ja sitten muuallakin, kaikki kirkot ovat tässä juridisessa mielessä ”vapaakirkkoja”. Yhdysvaltain malli on ollut vaikutusvaltainen esikuva eurooppalaisille vapaakirkoille.  Sosiologisesti asia on mutkallisempi kuin lainsäädännöllisesti, sillä tällaisten vapaakirkkojen joukossakin joku saattaa olla enemmistön tai valtaapitävien suosima kirkko ja tässä mielessä vakiintunut (engl. established).

Juridisessa ja sosiologisessa merkityksessä termi vapaakirkko ei viittaa kyseisen ryhmän teologian varsinaiseen sisältöön. Käytännössä Pohjoismaiden niin kutsutut vapaakirkot ovat usein lähellä angloamerikkalaista protestantismia. Niillä saattaa olla baptistinen kastekäsitys ja metodistinen käsitys vapaasta tahdosta. Toisaalta Suomessa ja Ruotsissa vapaakirkot ovat myös omaksuneet runsaasti ympäröivän luterilaisuuden oppiperustaa. Koska termi vapaakirkko liittyy vahvasti kansallisvaltioon, ortodoksista ja katolista kirkkoa ei yleensä ajatella vapaakirkkoina. Asia on monimutkainen, sillä myös eräillä protestanttisilla ”vapailla” suunnilla on globaali hallintorakenne (esim. Adventtikirkko) ja toisaalta Katolinen kirkko Suomessa on lainsäädännöllisesti täysin erillään Suomen valtiosta.

Erikieliset vastineet

Free-Churchenglanti (English)
freikirchlichsaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

Metso&Ryökäs2005, Religion2005

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Teologia:vapaakirkollinen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:vapaakirkollinen.)