Teologia:tuomaskristityt
tuomaskristityt
| tuomaskristityt |
1) Intian Keralan alueen vaikutuspiirissä oleva vanha kristillinen perinne
2) symbolinen nimi epäilyksestä uskoon kulkeville kristityilleApokryfisen Tuomaan tekojen mukaan apostoli Tuomas vei kristinuskon Intiaan. 300-luvulla Persiasta saapuneet itäsyyrialaiset traditiot asettuivat Keralaan. Kolonialistisen historian aikana nämä perinteet ovat olleet vuorovaikutuksessa portugalilaisen katolisuuden ja 1800-luvulta alkaen anglikaanisen kirkkokunnan kanssa. Vuonna 1889 perustettuun Mar Thoma -kirkkoon sulautui osin vanhoja itäsyyrialaisia ja uudempia anglikaanisia vaikutteita. Itäsyyrialaiseen perinteeseen tukeutuvat Keralan seudun kristilliset ryhmät ovat tänään monimuotoisia. Useimmat niistä kuuluvat joko ortodoksisen kirkon tai katolisen kirkon erilaisiin alalajeihin. Eräät ryhmät, kuten Mar Thoma, ovat toimineet aktiivisesti myös modernissa ekumeenisessa liikkeessä.
Koska apostoli Tuomas on Intian lisäksi myös eräänlainen avoimen kyselyn symbolihahmo (Joh. 20:25-27), hänen nimensä kuvaa väljästi myös epäilyksestä uskoon siirtyviä kristittyjä. Suomalainen Tuomasmessu juontaa juurensa tästä termin käytöstä.Erikieliset vastineet
| Thomas Christians | englanti (English) | |
| Thomaschristen | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:tuomaskristityt. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:tuomaskristityt.)