Teologia:syyllisyys (culpa)
syyllisyys (culpa)
| syyllisyys (culpa) |
Oikeudellisen vastuun olennainen osa on syyntakeisuus, joka edellytetään rangaistukseen tuomittavalta henkilöltä. Raamattu ja kirkon teologia sisältää runsaasti oikeudellisia rinnastuksia, joissa pahoja tekoja eli syntiä käsitellään syyllisyyden ja rangaistuksen näkökulmista. Vanhoissa teksteissä syyllisyys (lat. culpa) ei ole kuitenkaan modernin psykologian kaltaista kognitiivista syyllisyydentuntoa, vaan pikemmin oikeudellista syyntakeisuutta. Kokonaisvaltaisena tunteena häpeä on usein merkittävämmin esillä vanhoissa lähteissä, myös Raamatussa, kuin syyllisyys.
Latinan culpa-sanaan pohjautuva kristillinen syyllisyyspuhe keskittyy nimenomaan pahoista teoista koituvaan syyllisyyteen (eng. culpability, guilt). Se samastuu usein rahalla havainnollistamiseen, velkaan joka pitää saada anteeksi (Luuk. 11:4).
Yleisesti kristillisessä teologiassa oletetaan ihmisen pahasta teosta eli synnistä seuraavan syyllisyyden ja rangaistuksen. Armon ja anteeksiantamisen tarkempaan pohdintaan kuuluu lisäksi se, että syyllisyys (lat. culpa) ja rangaistus (lat. poena) voidaan myös erottaa toisistaan käsitteellisesti ja reaalisesti. Esimerkiksi kirkollisen rippi-instituution anteeksiantamisessa henkilön syyllisyys poistuu, mutta rangaistuksen voidaan ainakin tietyiltä osin katsoa jäävän voimaan. Näin esimerkiksi varas voi saada varkautensa syyllisyyden anteeksi, mutta hän on yhtä kaikki velvollinen palauttamaan varastamansa asian (hyvitys, korvaus) ja ehkä myös kärsimään varkaudesta koituvan oikeudellisen rangaistuksen. Toisaalta esimerkiksi niin kutsutussa amnestiassa henkilö voidaan vapauttaa rangaistuksesta, mutta häntä pidetään edelleen syyllisenä pahaan tekoonsa. Velasta puhuttaessa syyllisyys, korvaus ja rangaistus ovat kuitenkin koko lailla päällekkäisiä.
Syyllisyys on erityisesti valistuksen jälkeisesssä modernissa teologiassa syntiopin keskeinen teema. Tällöin syyllisyys herkästi irtautuu oikeudellisesta kehyksestään ja siitä tulee ihmisen itsetietoisuutta kokonaisvaltaisesti määrittelevä, eksistentiaalinen aihe. Tämä merkityksen laajeneminen liittyy yleisempään yksilön ja hänen itsetietoisuutensa korostumiseen modernin aikakauden ajattelussa. Sitä ei tule vesittää "modernina" taikka "psykologisena" harhapolkuna, mutta sitä ei pidä myöskään lukea sisään esimodernin aikakauden uskonnollisiin lähteisiin. Raamatullisessa kielenkäytössä erityisesti "syyksilukeminen" eli imputaatio (lat. imputare, kr. logizomai) on tärkeä Jumalan armoa ja anteeksiantamusta sanoittava teema. Tällainen syyksilukeminen ei ole ahtaasti oikeudellista, mutta se ei myöskään ole psykologista modernin aikakauden merkityksessä.
1900-luvun sielunhoidollinen ja pastoraaliteologinen pohdinta operoi erittäin laajasti syyllisyyden käsitteen erilaisilla merkityskentillä. Aihepiiri on teologisesti tärkeä, mutta 1900-luvun terapiakirjallisuus ei ole ainoa mahdollinen tapa lähestyä syyllisyyden ongelmia. Agricolan sana.Erikieliset vastineet
| guilt | englanti (English) | |
| culpabilité | ranska (français) | |
| Schuld | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 9.12.2025: Teologia:syyllisyys (culpa). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:syyllisyys (culpa).)