Teologia:sovinto

    Tieteen termipankista

    sovinto | sovitus

    sovinto (suositeltu)
    sovitus (harvinainen)
    Määritelmä

    1) Jumalan vaikuttama rauhan aikaansaaminen Jumalan ja ihmiskunnan välillä,

    2) ihmisten välisen rauhan aikaansaaminen
    Selite

    Teologisena terminä sovinto tulee Uuden testamentin katallagê-käsitteestä, joka on latinalaisessa Raamatussa käännetty sanalla reconciliatio ja nykyenglannin Raamatuissa reconciliation. Tällöin termi on merkitykseltään erilainen kuin kreikan hilas-alkuiset termit ja niiden heprealaiset vastineet, jotka käännetään latinaksi sanoilla expiatio, propitiatio ja nykyenglanniksi usein sanalla atonement. Uuden testamentin katallagê-sanan taustalla lienee hellenistinen käsitys kaupunkivaltioiden välisestä rauhanteosta sovittelijoiden avulla. Tällöin sanalla ei ole vanhatestamentillista taustaa, toisin kuin hilas-termeillä, joiden taustalla on erilaisia uhriin liittyviä ajatuksia.

    Suomeksi katallagê-termi on käännetty vuoden 1992 Kirkkoraamatussa sanoilla sovitus ja sovinto (esim. Room. 5:10-11). Myös hilas-käsitteistöstä puhutaan sovituksena (esim. Room. 3:25). Tämä käytäntö poikkeaa latinasta ja nykyenglannista, mutta vastaa jossain määrin vanhaa saksalaisen reformaation käännöstradiota, jossa yleistermi (saks. Versöhnung, ruots. försoning) kääntää molempia sanajuuria. Nykysuomeen liittyy lisäksi hankala, ruotsista ja saksasta poikkeava merkitysero: sovinto tapahtuu persoonien välillä, kun taas sovituksessa persoona kohdistaa toimintansa elottomaan asiaan, esimerkiksi vaatteeseen.

    Koska katallagê-toiminnassa Jumalan aloite korostuu ja koska protestanttisessa teologiassa on pyritty korostamaan ihmisen passiivisuutta pelastuksessa, suomen sana sovitus elää yhä katallagê:n käännöksenä. Suomalaisena vastineena olisi kuitenkin suositeltavaa käyttää termiä sovinto niin, että se olisi synonyyminen englannin sanan reconciliation kanssa. Tällöin syntyy myös synonyymisyys Uuden testamentin kreikan ja läntisen oppitradition käyttämän latinan välille.

    Sovinto eli rekonsiliaatio on nykypäivänä myös laajasti ihmisten ja kansojen välisessä rauhanvälityksessä ja konfliktien liennyttämisessä käytetty poliittinen ja oikeudellinen käsite. Vaikka sen etymologia on raamatullinen, ei-uskonnollinen termi on syytä kuitenkin nähdä omalakisena kokonaisuutenaan, jonka taustalla on muun muassa filosofi Hegelin ajatus historiasta sovintoa kohti kulkevana prosessina. Tällöin on mielekästä verrata siihen Uuden testamentin termiä, joka siis on sekin alun perin rauhanvälityksen metafora.

    Saksalaisen aatehistoriallisen perinteen (Luther, Hegel) vaikutuksesta eri kielialueiden teologiassa puhutaan kokonaisvaltaisesta ”sovitusopista” (saks. Versöhnungslehre, engl. theory of atonement) Erityisesti angloamerikkalaisessa protestantismissa on tavattu ajatella tietynlaista sovitusoppia oikean kristillisyyden mittapuuna. Tällaisena on pidetty erityisesti oppia Kristuksen rangaistuskärsimyksestä taikka sijaishyvityksestä (lat. satisfactio vicaria, engl. usein penal substitution). Käsityksen vastapuolella (liberaali kristinusko mutta myös ortodoksinen teologia) taas on katsottu, että tällainen sovitusoppi tulee kiistää.

    Vanhan kirkon uskontunnustukset ja kirkolliskokoukset eivät esitä, että jokin tietty sovitusoppi olisi erityisen normatiivinen. Suomen kielessä on suositeltavaa pitää sovinnon terminologialle rakentuva teologinen pohdinta omana kokonaisuutenaan. Sinänsä tarkeät toisen puolesta tapahtuvan sijaisuuden ja uhrin erityisterminologiat ovat itsenäisiä tapoja hahmottaa osittain samaa teologista asiakokonaisuutta.

    Erikieliset vastineet

    atonementenglanti (English)(harvinainen)
    reconciliationenglanti (English)(suositeltu)
    die Versöhnungsaksa (Deutsch)

    Käytetyt lähteet

    McGrathA2000, SaarinenR2022

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 15.4.2024: Teologia:sovinto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:sovinto.)