Teologia:skisma
Ulkoasu
skisma
| skisma |
Määritelmä
uskonnollisen perinteen jakautuminen vallankäyttöön ja hallintoon liittyvistä syistä
Selite
Skismalla tarkoitetaan yleisesti sellaista kirkon tai perinteen jakautumista, johon ei liity varsinaista harhaoppisuutta. Yleensä kyseessä on riita piispojen tai muun hallinnon vallanjaosta. Esimerkiksi ortodoksisen kirkon erilaisten maantieteellisten alueiden siirtyminen toisen hallinnon alaisuuteen voi aiheuttaa skisman. Tällöin esimerkiksi ehtoollisyhteys tai esirukous saatetaan väliaikaisesti katkaista ja toista osapuolta (harvemmin omaa joukkoa) kutsua skismaattiseksi.
Kirkkohistoriallisena käsitteenä skisma ei ole tarkkarajainen. Esimerkiksi idän ja lännen kirkon ero vuonna 1054 voidaan tulkita skismaksi, mutta myös harhaoppisuudeksi. Termiä skisma käytetään pääsääntöisesti ortodoksisen ja katolisen kirkon yhteydessä. Teologisen merkityksensä puolesta silti myös esimerkksi Suomen ev.lut. kirkon ja Luther-säätiön keskinäinen suhde on skisman kaltainen.Erikieliset vastineet
| schism | englanti (English) | |
| schisme | ranska (français) | |
| Schisma | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Religion2005, Dictionnaire1998
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:skisma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:skisma.)