Siirry sisältöön

Teologia:piispainkokous

Tieteen termipankista

piispainkokous

piispainkokous
Määritelmä hiippakuntien tai paikalliskirkkojen johtajien kokoontuminen ja päätöksentekoelin
Selite

Piispainkokous on keskeinen kirkon hallinnon muoto ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa. Yhteys kokonaiskirkon johtoon (patriarkkaan tai paaviin) on silti niissä tärkeää. Reformaation kirkkojen joukossa piispainkokous on tärkeässä asemassa anglikaanisessa kirkkoyhteisössä ja monin paikoin luterilaisuudessa. Tyypillisesti piispainkokous käsittelee opillisia ja muita teologisia kysymyksiä.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispainkokous toimii itsenäisenä yksikkönä, joka on läheisessä yhteydessä kirkolliskokoukseen ja Kirkkohallitukseen. Piispainkokous linjaa erilaisia teologisia kysymyksiä ja valmistelee niitä myös kirkolliskokouksen päätöksentekoa varten. 1970-luvulle saakka Suomen ev.lut. kirkon keskushallintoa hoiti niin kutsuttu laajennettu piispainkokous, johon kuului piispojen lisäksi muitakin toimihenkilöitä. Piispainkokouksen hallintomallia kutsutaan usein episkopaaliseksi. Sen piirteisiin kuuluu kollegiaalisuus eli yksimielisyyden ja keskinäisen lojaaliuden osoittaminen.

Erikieliset vastineet

bishops' meetingenglanti (English)
collegium episcoporumlatina (Latina)
Bischofskonferenzsaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

Dictionnaire1998, Oxfordchurch2005

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:piispainkokous. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:piispainkokous.)