Teologia:pelagiolaisuus
pelagiolaisuus
| pelagiolaisuus |
Britanniasta kotoisin ollut askeetti Pelagius kirjoitti 400-luvun alussa manikeolaisuutta ja perisyntioppia vastaan. Hän puolusti ajatusta ihmisen omasta valinnanvapaudesta. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti Pelagiusta vastaan ja sai aikaan Pelagiuksen tahdonvapautta puolustavien käsitysten tuomitsemisen harhaopiksi läntisessä kristikunnassa (noin 415-418 jKr.).
Pelagiolaisuus ja sen maltillisempi muoto semipelagiolaisuus ("puolipelagiolaisuus") on sen jälkeen ollut läntisessä kristikunnassa toistuvasti käytetty leimakirves ja harhaoppisyytös niitä teologeja vastaan, jotka puolustavat laajaa ihmisen tahdon vapautta. Toisaalta läntinen teologia on samalla halunnut yleensä säilyttää sellaisen minimaalisen tahdonvapauden, joka tekee ihmisestä vastuullisen ja syyntakeisen.
Merkittäviä tahdonvapauden puolustajia ovat olleet keskiajalla Johannes Duns Scotus tomisteja vastaan, 1500-luvulla Erasmus Lutheria vastaan, 1600-luvulla Arminius kalvinisteja vastaan ja 1900-luvulla Henri de Lubac Pius XII:ta vastaan. Kaikissa näissä tapauksessa jälkimmäistä osapuolta on pidetty oikeaoppisesti antipelagiolaisena, kun taas edelliseen osapuoleen on voitu kohdistaa epäilyksiä pelagiolaisuudesta. Samalla kuitenkin kaikki edelliset osapuolet ovat lopulta säilyneet oikeaoppisina oman viiteryhmänsä piirissä.
Ortodoksinen teologia on pitkälti välttynyt pelagiolaiskiistoilta ja sen piirissä yleisesti myönnetään ihmisen tahdon vapaus. Toisaalta läntisessä teologiassa juuri nämä kiistat ovat synnyttäneet pitkälle meneviä käsityksiä yksilön tahdon vapauskyvyistä ja sitä mukaa individualismia.Erikieliset vastineet
| pelagianism | englanti (English) | |
| pélagianisme | ranska (français) | |
| Pelagianismus | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 12.12.2025: Teologia:pelagiolaisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:pelagiolaisuus.)