omatunto


omatunto

Määritelmä moraalista toimintaa arvioiva sisäinen vakaumus tai "myötätieto"

Selite

Omatunto on antiikin filosofiassa (Cicero, Seneca, lat. conscientia) ja Paavalilla (kr. syneidesis) esiintyvä käsitys sisäisestä äänestä, joka tunnistaa oikean moraalisen järjestyksen. Omatunto on myös ihmisen sisäinen tuomari, jonka myötä ihmisellä on hyvä tai huono omatunto. Latinan ja kreikan alkuliitteet (syn-, con-) tarkoittavat lähtökohtaisesti pikemmin "myötä" kuin "yhteis-" ja sitä mukaa esim. Agricolan käännösvastine omatunto on perusteltu, kuten myös ruotsin samvete. Samalla kuitenkin jo antiikista alkaen omantunnon käsite viittaa kaikille yhteisen moraalisen järjestyksen tajuamiseen.

Ajatus omantunnon ja sitä mukaa vakaumuksen "vapaudesta" eli yksilökohtaisesta vaihtelusta yleistyy reformaatiossa (Luther, Calvin). Omantunnonvapaus ihmisen perusoikeutena edellyttää mahdollisuuden yksilöllisesti vaihtelevaan moraaliseen arvostelukykyyyn. Tässä mielessä merkitys "myötä" vahvistuu ja merkitys "yhteis-" heikkenee modernina aikakautena. Samalla omantunnon subjektiivinen ja tunteisiin liittyvä luonne vahvistuu. Agricolan sana.

Erikieliset vastineet

conscience	englanti (English)
conscience	ranska (français)
Gewissen	saksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

Religion2005

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 10.12.2025: Teologia:omatunto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:omatunto.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →