Teologia:marttyyri
marttyyri
| marttyyri |
Kreikan sana martyrion esiintyy usein Uudessa testamentissa ja tarkoittaa siellä lähtökohtaisesti todistamista (lat. testimonium). Sanalla on ilmeisiä liittymiä oikeuskäytäntöihin, mutta samalla termi on merkitykseltään laaja ja tarkoittaa monenlaista vakaumuksen ilmaisemista. Viimeistään toisen vuosisadan lopun kristillisissä teksteissä sana tarkoittaa vakaumuksensa puolesta kuolevaa todistajaa (Polykarpoksen marttyyrio kokoelmassa Apostoliset isät). Tällainen käsitys marttyyrista on tavallinen myös juutalaisuudessa ja myöhemmin islamissa. Hellenistisessä juutalaisuudessa martys-termi ei kuitenkaan esiinny marttyyrin merkityksessä kovin varhain.
Useimmat kirkkokunnat ovat käyttäneet ja käyttävät edelleen marttyyri-termiä erilaisissa esikuvallisissa merkityksissä. Samalla niiden piirissä on selvää, että marttyyrin titteliin sisältyy voimakkaita sisäisiä ambivalensseja. Ylimitoitettuun itsensä uhraamiseen liittyy suuria eettisiä ongelmia, ja siitä syystä uskonnolliset yhteisöt pyrkivät käyttämään marttyyrin titteliä varovaisesti. Katolisella ja ortodoksisella kirkolla on kanonisia sääntöjä tämän tittelin käytöstä.Erikieliset vastineet
| martyr | englanti (English) | |
| martyr | ranska (français) | |
| Martyr | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Religion2005, Dictionnaire1998
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:marttyyri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:marttyyri.)