korvaus


korvaus

Määritelmä Kristuksen pelastustyön tulkinta maksusuorituksena tai rangaistussuorituksena siten, että ihmiskunnan syntivelka Jumalalle mitätöityy eräänlaisen sijaishyvityksen kautta

Selite

Raamatulliseen kieleen (lunastus, uhri, sovitus) liittyen Kristuksen sijaiskärsimystä ristllä ”meidän puolestamme” (lat. pro nobis) on erityisesti läntisen dogmatiikan perinteessä tulkittu ”rangaistuskorvauksena” (engl. penal substitution) tai ”rangaistuskärsimyksenä” (saks. Strafleiden). Tällainen tulkinta liittyy lisäksi Anselm Canterburyläisen esittämän satisfaktio-ajatuksen (hyvitys Jumalalle ihmisten puolesta) tarkempaan edelleen kehittelyyn. Korvauksen tavanomainen perusmuoto tällaisessa pohdinnassa on niin kutsuttu sijaishyvitys (engl. vicarious satisfaction, lat. satisfactio vicaria). Korvaus on siten yksi sijaisuuden alalaji kuten myös edustaminen.

Erityisesti englanninkielisessä protestantismissa ja herätyskristillisyydessä rangaistuskorvausta on usein pidetty kaikkein oikeaoppisimpana Kristuksen pelastustyön tulkintana. Nikean tunnustuksen ilmaukset ”meidän puolestamme” ja ”meidän pelastuksemme tähden” sallivat kuitenkin erilaisia sijaisuuden ja edunsaannin tulkintoja. Oppi rangaistuskorvauksesta on lisäksi kiistanalainen siitä syystä, että länsimaisessa oikeuskäsityksessä syyttömän tuomitseminen on yksinkertaisesti väärin. Syyttömän ihmisen tuomitseminen ruumiilliseen rangaistukseen ei juridisessa mielessä kykene tuottamaan positiivista korvausta, kostoa tai hyvitystä.

Korkeintaan syyttömän osapuolen on oikeudellisesti sallittua maksaa syylliselle lankeava rahallinen vahingonkorvaus. Sijaishyvitys olisi näin mahdollinen velkojen, takuiden, sakkojen ja lunnaiden, mutta ei ruumiillisten rangaistusten tapauksessa. Erään ajattelutavan mukaan Kristus-ihminen osallistuu koko ihmiskunnan kollektiiviseen vastuunkantoon ja häneltä voidaan siksi periä kollektiiville tai sen takaajalle lankeavia vastuita. On epäselvää, missä määrin tällaisia 1500-luvulta lähtien syntyneitä oikeusteoreettisia korvauskäsityksiä voidaan kiinnittää antiikin ja keskiajan teologiaan.

Yleinen korvauksen ajatus on silti lähellä esim. 2. Kor. 5:21: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirti kaikki meidän syntimme”. Rangaistuskorvaus on tyypillinen protestanttisessa virsiperinteessä, esim. Hemminki Maskulaisella (Virsi 49:9 v. 1963 Virsikirja): ”Mä väärin tein, sua rangaistiin, Mä pahaa tein, sua häväistiin … Mä syypää kaikkeen syntihin, Vaan sinut lyötiin ristihin Uhriksi synneistäni.”

Korvauksen ajatus on kehittynyt teologian historiassa rationaalisesti ja juridisesti työstetyksi pelastusopin hahmoksi. Anselmilaisen perinteen eräänlaisen keskilinjan mukaan Jumalan hyvyys sisältää sekä oikeudenmukaisuutta että armoa. Siksi Jumalan hyvyyden mukaista on vaatia jonkinlaisia oikeuskorvauksia samalla kun hän on armollinen. Tällaisten korvausten varanto (so. Anselmin satisfactio) kuitenkin karttuu pikemmin Jeesuksen koko elämän hyvyydestä kuin ylimääräisestä kärsimyksestä. Näin muut sijaisuuden lajit kuin rangaistuskorvaus ovat hyvityksen juurisyynä ja sijaishyvitys voidaan toimittaa myös edustamisen tai yleisen sijaisuuden kautta. Toisin sanoen termit sijaishyvitys ja rangaistuskorvaus eivät ole synonyymejä, vaikka edellinen on usein jälkimmäisen perusmuoto.