Teologia:kaste

    Tieteen termipankista

    kaste

    kaste
    Määritelmä kristinuskon sakramentti, jossa ihminen valellaan vedellä tai upotetaan veteen
    Selite

    Kristinuskon niin kutsutun lähetyskäskyn (Matt. 28:19) mukaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen toimitetun vesikasteen myötä ihmisestä tulee kristitty. Kastekäytäntöjen taustalla on juutalaisia vedellä puhdistautumisen rituaaleja. Uuden testamentin kuvaamissa kasteissa puhutaan pääasiassa aikuisista ihmisistä, jotka ovat jo kuulleet opetusta kristinuskosta. Kristinuskon levitessä pikkulasten kasteesta tuli niin idän kuin lännen kirkossa yleisin kastamisen tapa.

    Reformaation aikakaudelta lähtien kristinuskossa esiintyy kasvava vähemmistö, joka kannattaa niin kutsuttua uskovien kastetta. Sen mukaan ihmisen on ensin kuultava opetusta ja vasta sen jälkeen hänet voidaan kastaa. Uskovien kastetta kannatetaan helluntailaisuudessa, baptismissa, adventismissa ja osassa reformoituja kirkkoja. Sen merkitys on kasvanut nykyaikana yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden korostumisen myötä. Suuret kirkkokunnat, kuten roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko, luterilaiset kirkot ja anglikaaninen kirkkoyhteisö, harjoittavat edelleen pääasiassa lapsikastetta. Lähes kaikilla kristillisillä yhteisöillä on jonkinlainen vedellä kastamisen käytäntö.

    Kasteen merkitys keskeisenä sakramenttina perustuu ensisijaisesti siihen, että kasteessa synnit ikään kuin pestään pois ja ihminen tietyllä tavalla syntyy uudestaan kristittynä. Näin kasteessa tapahtuu ihmisen vanhurskauttaminen ja pelastus. Toissijaisesti kaste on initiaation eli seurakunnan ja kirkon jäseneksi tulemisen sakramentti. Tällaiseen initiaatioon voidaan liittää etunimien antaminen taikka vaihtaminen sekä kummien osoittaminen kastettavalle. Kastetoimituksen suorittaa pappi, mutta kuoleman vaaran uhatessa toimitettavan niin kutsutun hätäkasteen voi toimittaa kuka tahansa kristitty.

    Roomalaiskatolisen kirkon mukaan kristityn täyteen initiaatioon kuuluu kasteen lisäksi myös konfirmaation ja ehtoollisen sakramentti. Ortodoksisessa kirkossa nämä kolme, siis kaste, mirhavoitelu ja ehtoollinen, annetaan jo pikkulapselle. Myös luterilaisuudessa konfirmaatio ja ehtoollinen ovat eräänlaisia kasteen jatkamisia ja vahvistamisia, vaikka kasteen merkitystä kirkon täysjäsenyytenä korostetaan. Yleisesti ottaen läntisessä perinteessä kolme jäseneksitulon riittiä on ajallisesti erotettu toisistaan niin, että konfirmaatio edellyttää opetusta ja oman tahdon julkilausumista.

    Uskovien kastetta käyttävissä kirkoissa ajatellaan yleisesti niin, että pieni lapsi ei vielä tarvitse kaikinpuolista syntien pois pesemistä. Toisaalta näissä yhteisöissä myös pieniä lapsia varten saattaa olla erilaisia siunaustoimia (ns. infant dedication, blessing). Niin uskovien kastetta kuin lapsikastetta käyttävissä kirkoissa ajatellaan, että synti ja pahuus vaivaavat ihmistä kasteen jälkeenkin. Anteeksiantamisen ja ripin tarve jatkuu koko elämän ajan, ja tällaisissa toimituksissa saatetaan ”palata kasteen armoon”, kuten luterilaisuudessa sanotaan.

    Hyvin monet eri kirkkokunnat hyväksyvät toisessa kirkossa toimitetun kasteen päteväksi sakramentiksi ja kasteen terminologia on paljon yhtenäisempi kuin ehtoollisen ja pappisviran. Uskovien kastetta käyttävissä yhteisöissä silti usein kastetaan sellainen jäseneksi tuleva kristitty, joka on saanut pikkulapsen kasteen toisessa yhteisössä. Jälkimmäisen yhteisön näkökulmasta tällainen toimi on ”uudelleenkastamista”.

    Erikieliset vastineet

    baptismenglanti (English)
    die Taufesaksa (Deutsch)

    Käytetyt lähteet

    Metso&Ryökäs2005, RootM&SaarinenR1998

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 24.4.2024: Teologia:kaste. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:kaste.)