Teologia:kaanon
kaanon
| kaanon |
1) Raamatun normatiivisten kirjojen kokoelma
2) kirkon hallinnollinen päätös (kanoni)Kristinuskon pyhä kirja, Raamattu, koostuu lukuisista itsenäisistä teoksista. 300-luvulla kirkko määritteli, mitka teokset kuuluvat kirkon Raamattuun. Mittatikkua merkitsevä kreikan sana kanon tuli myös tällaisen määrittelytuloksen nimeksi. Kanoniset kirjat kuuluvat Raamattuun. Niiden lisäksi on apokryfikirjoja, joita pidetään hyödyllisinä mutta ei kanonisina, sekä tietenkin kaanonin ulkopuolisia kirjoja.
Katolisen, ortodoksisen ja protestanttisen kirkkokunnan välillä on vähäisiä eroja tiettyjen Vanhan testamentin teoksien kanonisuuden suhteen. Ortodoksinen kirkko pitää kanonisena Vanhana testamenttina Septuagintaa eli kreikkalaista tekstiä. Lännen kirkot ovat kanonisoineet Vanhan testamentin heprealaisen tekstin.
Termi kaanon voi eri asiayhteydessä tarkoittaa muutakin tärkeäksi koettua kirjakokoelmaa. Ortodoksinen kirkko tarkoittaa termillä "kanoni" myös kirkolliskokouksien hallinnollisia päätöksiä. Kanoninen oikeus tarkoittaa katolisen ja myös ortodoksisen kirkon juridista hallintojärjestelmää. Termillä on myös musiikkiin ja kirkollisiin virkoihin (kaniikki, kanunki) liittyviä merkityksiä. Agricolan sana.Erikieliset vastineet
| canon | englanti (English) | |
| canon | ranska (français) | |
| Kanon | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:kaanon. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:kaanon.)