ilmoitus

Määritelmä Jumalan itsensä tarjoama uskonnollinen tieto, tyypillisesti Raamatun, kirkon tradition taikka ilmestyksen kautta

Selite

Suomessa ilmoitus tarkoittaa teologisena terminä Jumalan itsensä antamaa uskonnollista tietoa. Yleiskielessä siitä erotetaan ilmestys, joka tarkoittaa kokemuksellista näkö- tai muuta aistihavaintoa, esim. ”Johanneksen ilmestys”. Englannin revelation ja saksan Offenbarung tarkoittavat sekä ilmoitusta että ilmestystä, ja myös suomeksi ilmestys on eräänlainen ilmoituksen alalaji. Latinalaisessa Raamatussa Johanneksen ilmestyksen lajinimenä on Apocalypsis, ja tämä termi kulkeutuu toisinaan muihinkin kieliin. Eurooppalaisten termien etymologiassa esiintyy usein ajatus verhon taikka peitteen pois vetämisestä jonkin asian päältä. Tällöin ilmoitus tai ilmestys voi olla myös vähitellen kehkeytyvää (engl. unfolding, lat. sensus plenior), kun taas suomen termit antavat kertaluontoisen vaikutelman.

Juutalaisuus, kristinusko ja islam ajatellaan yleensä ilmoitususkonnoiksi siinä mielessä, että niiden pyhissä kirjoissa Jumala itse tai hänen profeettansa kertoo ja antaa uskontoon tarvittavan tiedon. Pyhien kirjojen lisäksi ilmoitusta voi sisältyä uskonyhteisön omiin käytäntöihin ja myöhempiin normatiivisiin tulkintoihin, joissa Jumalan ajatellaan jatkavan ilmoitustoimintaansa. Esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon oppi Raamatusta ja traditiosta kirkon opin lähteenä voidaan ymmärtää tällaiseksi pyhää kirjaa laajemmaksi ilmoitusteologiaksi.

Tieteellisen maailmankuvan ja eurooppalaisen valistuksen näkökulmasta katsottuna ilmoituksen käsite muuttaa merkityksensä vuoden 1800 paikkeilla. Sen jälkeen on enenevästi katsottu, että kaikki inhimillinen tieto sitoutuu kokemukseen ja ihmismielen lähtökohtaisiin valmiuksiin. Näiden ulkopuolelta ei Jumalakaan voi ilmoittaa mitään. Tässä mielessä esimerkiksi kriittinen uskontotiede ei voi käyttää ilmoitusta tiedonlähteenään.

Modernissa teologiassa on uskontotieteestä poiketen suosittu kahta muuta vaihtoehtoa. Ensimmäisen vaihtoehdon (Friedrich Schleiermacher) mukaan kokemuksen, tunteen ja ihmismielen sisällöissä voidaan ymmärtää olevan jonkinlaisia jälkiä Jumalasta. Teologi ikään kuin tulkitsee ne takaisin vanhan ilmoitususkonnon kielelle. Toisen vaihtoehdon (Karl Barth) mukaan Jumalan ilmoitus on ”itseilmoitusta”, jossa erityisesti jumalapuheen kielelliset muodot tuottavat ihmiselle pääsyä ilmoituksen äärelle. Näitä kielellisiä muotoja ei kuitenkaan voi kääntää inhimillisen kokemuksen, tunteen ja järjen kielelle, vaan ne ovat viestejä perimmäisestä ”toisenlaisuudesta”.

Tieteellisen maailmankuvan näkökulmasta ensimmäisen vaihtoehdon ongelmana on sen puolusteleva eli apologeettinen luonne. Toisen vaihtoehdon ongelmana on ilmoituksen lopullinen jättäytyminen ihmisen tiedollisen arviointikyvyn ulkopuolelle. Molempien vaihtoehtojen käsitteellisistä edellytyksistä voidaan kuitenkin hyvin keskustella tieteellisen maailmankuvan antamien ennakkoehtojen puitteissa. Tällöin modernissa yliopistossa ei kuitenkaan harjoiteta varsinaista ja suoraa ”ilmoitusteologiaa”, vaikka käsitteellistä analyysia harjoittava teologi voi ikään kuin teoreettisesti erikoistua jommankuvan vaihtoehdon tarkempaan selvittämiseen.

Erikieliset vastineet

revelation	englanti (English)
die Offenbarung	saksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

Kärkkäinen2017, McGrathA2000, TeinonenS&R2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.5.2024: Teologia:ilmoitus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:ilmoitus.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →