Siirry sisältöön

Teologia:iankaikkisuus

Tieteen termipankista

iankaikkisuus

iankaikkisuus (ikuisuus uskonnollisessa kielessä)
Määritelmä päättymätön kesto uskonnollisessa kielessä, ikuisuus
Selite

Iankaikkisuus viittaa Raamatussa usein esiintyvään ja rukouksien sekä liturgian toistamaan fraasiin "iankaikkisesta iankaikkiseen" (lat. in saecula saeculorum, heprean ja kreikan taustafraasit). Eräänlaisena duraationa eli kestona fraasi edellyttää ajan käsitteen, mutta tarjoaa sille myös teologisen laajennuksen tai vaihtoehdon. Kristillisen teologian iankaikkisuudella ei ole loppua, mutta sillä on ehkä lähtöpiste maailman luomisessa, joka on aikojen alku. Kuitenkin esim. trinitaarisen Pojan syntyminen Isästä tapahtui paradoksaalisesti jo "ennen aikojen alkua" (Nikean tunnustus). Jumalan voima ja kunnia puolestaan jatkuu päättymättömänä "iankaikkisesti" (Isämeidän-rukouksen loppu, Matt. 6:13 tekstivariantti).

Ajan vaihtoehtona iankaikkisuus tai ikuisuus (lat. aeternitas) on toisinaan (osin Augustinus, Tuomas) läntisessä perinteessä käsitetty kaiken läsnäoloksi ja ikään kuin tapahtumattomaksi tilaksi. Samalla kuitenkin jonkinlaisen ajallisen liikkeen ja muutoksen katsotaan olevan iankaikkisuuden välttämätön käsitteellinen ehto. Esim. Tuomas Akvinolaisen mukaan (Summa th. 1 q10 a1 c) ikuisuuden tajuaminen tapahtuu vain ajan tiedostamisen kautta. Tuomaan mukaan (q10 a5) ajan ja ikuisuuden välille sijoittuu "iäisyys" (aevum), jossa on vielä muutosta. I. Kantin mukaan ikuisuus on ajan kanssa lopulta yhteensopimaton termi. Läntiset ajattelijat katsovat tyypillisesti, että iankaikkisuutta ei voi määritellä pelkkänä ajan negaationa ("sitä mitä aika ei ole"), vaan kesto, muutos tai kokemuksen jatkuvuus kuuluvat yhteen iankaikkisuuuden kanssa.

Nykyteologiassa (E. Jüngel, osin jo Akvinolainen) iankaikkisuus on intensivoitunutta ja keskittynyttä Jumalan itsensä antavaa läsnäoloa, jolla on myös jonkinlaisen keston hahmo. Pohjimmiltaan rukouksen, liturgian ja tunnustuksen fraasina iankaikkisuus antautuu vain osittain sinänsä tärkeään keskusteluun fysikaalisen aikakäsityksen kanssa. Agricolan sana.

Erikieliset vastineet

eternityenglanti (English)
forever (and ever)englanti (English)(liturgian ja rukouksen kielessä)
éternitéranska (français)
Ewigkeitsaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

Religion2005, Tuomas2023

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 7.12.2025: Teologia:iankaikkisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:iankaikkisuus.)