hengellisyys

Määritelmä kristillinen elämänmuoto, jossa ihmisen oma henki on osallinen Pyhästä Hengestä rukouksen, jumalanpalveluksen tai muun uskonnonharjoituksen kautta, spiritualiteetti

Selite

Uuden testamentin sana pneuma (lat. spiritus) voidaan eri kielissä kääntää suurella tai pienellä alkukirjaimelle, suomeksi siis henki taikka Henki. Jälkimmäinen viittaa Jumalan kolmanteen persoonaan, Jumalan Henkeen tai Pyhään Henkeen. Edellinen viittaa ihmisen osaan taikka kykyyn, joka on yhteydessä Jumalaan. Tällöin ihmisen henki on eri kuin sielu (psykhe) ja ruumis (soma). Ihminen voidaan Uuden testamentin mukaan jakaa myös kahteen osaan, lihaan (sarks) ja henkeen. Monissa antiikin ihmiskäsityksissä ihmisen henki, pneuma, voi olla valoa tai hyvin hienojakoista ainetta, tai se voi olla aineeton. Yleisesti ottaen ”henki” on tällaisissa jaoissa jumalallisempi tai spirituaalisempi kuin sielu, joka on puolestaan varsin ”luonnollinen” ihmiskyky. Tällaiset jaottelut eivät silti eri kielissä ole johdonmukaisia. Esimerkiksi ”sielunhoito” (saks. Seelsorge) on nimenomaan uskonnollinen ja sellaisena hengellinen käytäntö, ja englannin soul saattaa viitata hengelliseen todellisuuteen.

Koska Uuden testamentin alkuteksti ei erottele isoja ja pieniä kirjaimia, on jossain määrin tulkinnanvaraista, milloin esimerkiksi Roomalaiskirjeen pneuma käännetään isolla, milloin taas pienellä alkukirjaimella. Tulkinnanvaraisuutta aiheuttaa juuri se käsitys, että hengessään ihminen on yhteydessä Pyhään Henkeen ja siis Jumalaan. Tämä yhteys on yleisesti ottaen ilmiö, josta suomen uskonnollinen kieli käyttää ilmausta hengellinen (saks. geistlich, engl. spiritual). Nykypäivän teologiassa myös ilmaukset spirituaalinen ja spiritualiteetti ovat yleisesti käytössä. Kuitenkin esimerkiksi ”hengellisistä lauluista” tai ”hengellisistä harjoituksista” (engl. spiritual exercise) on suositeltavaa puhua perinteisellä termillä. Suomen ”hurskaus” ja hurskas viittaavat hengellisen elämän kokonaisuuteen (engl. piety, pious, saks. Frömmigkeit, fromm).

Nykysuomen uskonnollisessa puheessa raja ”henkisen” ja ”hengellisen” välillä on jossain määrin liukuva. Tavanomaisesti ”henkinen” tarkoittaa suomessa älyllisiä ja muita luovia kykyjä ja taipumuksia, joihin ei liity uskonnollista ulottuvuutta. Saksan sanan Geist ja englannin sanan spirit hyvin laajat käyttömahdollisuudet heijastuvat kuitenkin suomeen esimerkiksi niin, että voidaan puhua uskonnollisesta ”henkisyydestä” tai ”uushenkisyydestä”. Ammatillisessa puheessa on suositeltavaa noudattaa puheenaolevan kohderyhmän omia käytäntöjä eikä pakottaa niitä perinteiseen tai muun ennalta annettuun muottiin. Erilaiset uudismuodosteet voivat osittain heijastaa hyvinkin vanhoja puhetapoja, esim. enkeli voi olla henkinen olento jolla silti on aineellinen koostumus.

Samalla on huomattava, että sanan ”hengellinen” kaikinpuolin korvaaminen sanalla ”henkinen” voi sekin kapeuttaa teologisia puhetapoja. Esimerkiksi saksasssa vastaava ero termien geistlich ja geistig välillä on hyvin vakiintunut. Toisaalta juuri vanhana ja kontekstisidonnaisena lainaterminä ”hengellinen” ei nykypäivänä pysty kuvaamaan kaikkia teologisesti mielenkiintoisia puhetapoja, vaan myös termejä ”henkinen” ja ”spirituaalinen” tarvitaan.

Erikieliset vastineet

piety	englanti (English)
spirituality	englanti (English)
Frömmigkeit	saksa (Deutsch)
Geistlichkeit	saksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

PeltomäkiI2021, Religion2005

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.5.2024: Teologia:hengellisyys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:hengellisyys.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →