Teologia:faith and order
Faith and Order
| Faith and Order |
1900-luvun alussa syntynyt ekumeeninen liike toimi vuoteen 1948 saakka kolmessa päähaarassa: 1. usko ja kirkkojärjestys (Faith and Order), 2. elämä ja työ (Life and Work), 3. maailmanlähetys. Sen jälkeen nämä haarat ovat jatkaneet osin itsenäistä toimintaansa Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) puitteissa. Monissa kielissä, myös suomessa, Faith and Order -liikkeestä käytetään edelleen englanninkielistä termiasua. Historiallisten syiden lisäksi suomessa asiaan vaikuttaa order-sanan monimerkityksisyys. Luterilainen perinne ei pidä kirkkojärjestystä kirkon olennaisrakenteeseen eli konstituutioon kuuluvana asiana, kun taas näin on laita suuressa osassa esim. anglikaanista ja presbyteeristä perinnettä. Faith and order -liikkeen perusideana on juuri paneutua uskon sisällön ydinkysymyksiin ja tässä mielessä konstituutioon. Luterilaisille periaatteessa pelkkä "faith" riittäisi tälläisen paneutumisen sisällöksi.
Joskus on käytetty käännöstä "usko ja konstituutio", joka antaa kuitenkin suomalaiselle luterilaiselle ongelmallisen idean ikään kuin uskonopin ulkopuolella olevasta konstituutiosta (joka toki esim. anglikaaneille onkin asian laita). Suomeksi asianmukaisin käännös lienee "usko ja kirkkojärjestys", mutta tulkintaongelmien vuoksi lienee helpointa käyttää englanninkielistä asua suomessakin.
Vaikka Faith and Order nykyään toimii KMN:n sisällä, sillä on kuitenkin laajempi jäsenkunta kuin KMN:lla, sillä esim. roomalaiskatolinen kirkko on Faith and Orderin jäsen. Tämä antaa Faith and Orderin työtä ohjaavalle edustukselliselle johtoryhmälle (engl. Commission, suomeksi yleensä Faith and Order -komissio) erityisen laajan mandaatin kristinuskon sisäisissä oppikeskusteluissa. Samalla on huomattava, että komissio tai KMN ei voi tehdä opillisia päätöksiä jäsenkirkkojensa puolesta.Erikieliset vastineet
| Faith and Order | englanti (English) | (käytetään monissa kielissä) |
| foi et constitution | ranska (français) | |
| Glaube und Kirchenverfassung | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:faith and order. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:faith and order.)