Teologia:ekumeeninen dialogi
Ulkoasu
ekumeeninen dialogi
| ekumeeninen dialogi |
Määritelmä
yksimielisyyteen pyrkivä kirkkojen välinen keskustelu uskonopillisista kysymyksistä
Selite
Ekumeenisella dialogilla tarkoitetaan yleensä kirkkojen harjoittamia kahdenvälisiä tai monenvälisiä oppikeskusteluja. Erityisesti Vatikaanin II konsiilin (1962-1965) jälkeen kirkot ovat pyrkineet tällaiseen dialogiin sekä paikallisella että maailmanlaajalla tasolla. Dialogi on johtanut useisiin sitoviin sopimuksiin, Suomen ev.lut. kirkon osalta esimerkiksi opilliseen ykseyteen Englannin kirkon kanssa 1995 (ns. Porvoon sopimus) sekä luterilais-katolilaisten oppituomioiden aiheettomaksi toteamiseen 1999 (ns. Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista).
Ekumeenisella dialogilla voidaan tarkoittaa myös yleisempää ja epämuodollisempaa vuoropuhelua kristillisten yhteisöjen välillä. Virallinenkin dialogi voi oppikeskustelujen lisäksi koskea esimerkiksi eettisiä kysymyksiä, yhteistä avustustyötä tai kirkkojärjestyksen kysymyksiä. Yleisesti ottaen termiä on luonteva käyttää siten, että sillä on edellä mainitun määritelmän mukainen päämerkitys (oppikeskustelut), vaikka termi on samalla avoin myös dialogi-sanan moninaisille muille asiasisällöille.Erikieliset vastineet
| ecumenical dialogue | englanti (English) | |
| dialogue oecuménique | ranska (français) | |
| ökumenischer Dialog | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:ekumeeninen dialogi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:ekumeeninen dialogi.)