Teologia:baptistinen
baptistinen
baptistinen |
1) 1600-luvun englantilaista kastajaliikettä seuraava
2) yleisemmin uskovien kastetta kannattavaJo reformaation aikakaudella syntyi liikkeitä, joiden mukaan pikkulapsia ei tule kastaa, vaan kastetta haluavan on tehtävä tietoinen ratkaisu sen puolesta. Tällaiseen ”kastajaliikkeiden” (saks. Täufer) käsitykseen kohdistui ankaria rangaistuksia niin roomalaiskatolisen kuin luterilaisen kirkon piirissä. Käsitystä kutsuttiin anabaptismiksi (uudelleen kastaminen) ja sittemmin myös baptismiksi (uskovan kastaminen). Tällaisten käsitysten edustajat joutuivat 1500- ja 1600-luvulla yleensä pakenemaan katolisilta ja luterilaisilta alueilta. Reformoitujen ja anglikaanisten kirkkojen alueilla heillä oli enemmän elintilaa.
Kirkkokuntana baptistit syntyivät Englannin 1600-luvun niin kutsuttujen dissenttereden eli Englannin kirkkoon kriittisesti suhtautuneen vapaakirkollisen liikkeen piirissä. Osa baptisteista tukeutui kalvinismiin eli oikeaoppiseen reformoituun teologiaan, osa puolestaan arminiolaisuuteen, joka kannatti ihmisen vapaata tahtoa reformoidun ajattelun piirissä. Laajimmin baptismi levisi siirtolaisuuden myötä Yhdysvaltoihin, jossa se on ollut nykyhetkeen saakka merkittävässä roolissa amerikkalaisen herätyskristillisyyden (engl. evangelicals) määrittelyssä. Baptismin painopiste on USA:n etelävaltioissa ja se on levinnyt laajasti niin valkoisten kuin mustien keskuudessa. Southern Baptist Convention on tänä päivänä USA:n suurimpia kristillisiä kirkkoja.
Saarnaaja C. H. Spurgeonin vaikutuksesta USA:n baptismi sai konservatiivisen ja osittain fundamentalistisen luonteen. Fundamentalistien ja maltillisten modernistien välinen kiista on jatkunut nykypäivään saakka. Billy Grahamin kaltaiset maltilliset välittäjähahmot ovat kuitenkin saaneet laajaa kannatusta myös muiden kristillisten kirkkojen keskuudessa. Uskovien kaste sopii sinänsä hyvin yhteen modernien ihmisoikeuksien ja yksilönvapauden kanssa. Baptistinen kastekäsitys onkin levinnyt esimerkiksi helluntailaisuuteen ja adventtikirkkoon.Erikieliset vastineet
Baptist | englanti (English) | |
baptistisch | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
McGrathA2000, Metso&Ryökäs2005
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.12.2024: Teologia:baptistinen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:baptistinen.)