Teologia:avioliitto
avioliitto
| avioliitto |
Kristillisen teologian käsitteenä avioliitto pohjautuu Vanhan testamentin juutalaisuuteen, Uuden testamentin juutalais-hellenistiseen käsitykseen, roomalaiseen oikeuteen ja erilaisiin käsityksiin luonnonoikeudesta. Vanhassa testamentissa avioliittoon kuului kauppaoikeudellisia näkökohtia esimerkiksi myötäjäisistä ja kihlauksesta sukujen välisenä sopimuksena. Samalla avioliitto nähdään Jumalan luomistyön ja asetuksen mukaisena miehen ja naisen suhteena. Vanhassa testamentissa esiintyy myös moniavioisuutta. Kymmenestä käskystä kuudes, ”älä tee aviorikosta”, normittaa avioliittoa.
Uudessa testamentissa juutalaisen ympäristön vaikutus avioliittokäsitykseen jatkuu. Jeesus suhtautuu kriittisesti avioeroon. Paavali suosittelee avioliittoa ja paheksuu erilaisia seksuaalisen holtittomuuden muotoja. Varhaisessa kristillisyydessä roomalaisen avioliitto-oikeuden merkitys kasvaa. Siinä molempien osapuolien lausuma tahdonilmaus on tärkeä. Tällainen avioliiton rakentuminen julkilausutulle kahden ihmisen yhteiselle tahdolle eli konsensukselle on tärkeää eri kirkkojen vihkikaavoissa ja avioliiton teologiassa nykypäivään saakka.
Sukupuolielämän ja lasten saamisen merkityksestä avioliitolle kirkoissa vallitsee erilaisia historiallisia käsityksiä. Esimerkiksi vanhemmissa roomalaiskatolisissa käsityksissä niin kutsuttu konsummaatio, lihallinen yhtymys avioliiton solmimisen yhteydessä, saattaa myötävaikuttaa avioliiton syntyyn ja purkamattomuuteen. Nykykäsityksissä korostuu konsensusperiaatteen lisäksi sukupuolielämää ja lasten saamista laajempi puolisoiden keskinäinen kumppanuus.
Roomalaiskatolinen kirkko pitää avioliittoa yhtenä seitsemästä sakramentista eikä tunnusta avioeron mahdollisuutta. Sen sijaan avioliiton mitätöinti ja puolisoiden erillään asuminen ovat tietyin ehdoin mahdollisia. Suomalaisissa käännöksissä on huomattava näitä seikkoja koskevan terminologian monimuotoisuus. Ortodoksinen kirkko pitää niin ikään avioliittoa sakramenttina mutta suhtautuu myönteisemmin avioeron mahdollisuuteen. Protestanttisissa kirkkokunnissa avioliitto ei ole sakramentti, mutta siihen liitetään usein jumalallinen asetus. Luterilainen käsitys rakentaa konsensusperiaatteelle, pitää avioliittoa maallisen hallintovallan alaisena ja yleisesti opettaa myös jumalallista asetusta, mutta ei kiellä avioeroa. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta vallitsee erilaisia nykykäsityksiä. Moniavioisuuteen suhtaudutaan kielteisesti.
Vaikka kristilliset kirkot lähtökohtaisesti kannattavat kirkollista vihkimistä avioliiton syntytapahtumana, avioliiton sakramentaalinen tai asetuksellinen luonne ei perustu ”papin aameneen” tai kirkolliseen kaavaan. Vihkipapilla on pikemmin todistajan ja esimerkiksi luterilaisuudessa myös maallisen viranomaisen asema. Konsensusperiaatteeseen nojaavissa teologisissa käsityksissä puolisot lupaavat itsensä toisilleen ja konstituoivat tai ”solmivat” avioliiton siksi olennaisesti kahdestaan, ilman kolmatta osapuolta. Reformaation aikakaudelta lähtien pätevään kirkolliseen avioliittoon on silti vaadittu todistajien paikallaolo niin katolisessa kuin protestanttisessa vihkimistoimituksessa.
Terminologisia kysymyksiä pohdittaessa on teologian ja oikeustieteen lisäksi syytä ottaa huomioon antropologian ja kulttuurintutkimuksen käsityksiä. Niissä avioliitto on usein yhteiskunnan sosiaalisen rakentumisen eräänlainen perusmuoto. Esimerkiksi insestikielto voidaan tällöin nähdä kulttuurisena rajapyykkinä, jonka varaan rakentuu monimuotoisia käsityksiä perheistä, heimoista ja yhteiskunnallisista statuksista. ”Jumalan asetus” ja ”sakramentti” ovat näitä paljon suppeampia käsityksiä, joiden on rakennettava erilaisia terminologisia siltoja avioliiton asemaan monimuotoisena kulttuurisena perusfaktana.Erikieliset vastineet
| marriage | englanti (English) | |
| matrimony | englanti (English) | |
| die Ehe | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Teologia:avioliitto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:avioliitto.)