gravitaatiosäteily

Selite Gravitaatiosäteily tai gravitaatioaallot ovat yleisen suhteellisuusteorian ennustamia valon nopeudella eteneviä painovoimahäiriöitä. Niitä synnyttävät kiihtyvässä liikkeessä olevat massat samaan tapaan kuin kiihtyvässä liikkeessä olevat sähkövaraukset synnyttävät sähkömagneettista säteilyä. Lähteitä voivat olla mm. luhistuvat tai räjähtävät tähdet (supernovat).

Gravitaatiotähtitiede on vielä nuori tähtitieteen ala. Ensimmäiset havaintoyritykset tehtiin vasta 1960-luvulla. Gravitaatiosäteilyn havaitseminen on hyvin vaikeaa, eikä varmoja havaintoja ole toistaiseksi saatu.

Ensimmäinen gravitaatioantennityyppi on Joseph Weberin kehittämä Weberin sylinteri. Se on alumiinisylinteri, joka alkaa värähdellä ominaistaajuudellaan gravitaatiopulssin osuessa siihen. Sylinterin päiden välimatka muuttuu noin 10^-17 m ja pituuden muutoksia tutkitaan esimerkiksi sylinterin kylkeen asetetuilla jännitysmittareilla.

Toinen ilmaisintyyppi mittaa avaruuden metriikan muutoksia. Laite voi olla esimerkiksi Michelsonin ja Morleyn interferometri, jossa on kaksi peiliparia toisiaan vastaan kohtisuorissa suunnissa. Gravitaatioaalto aiheuttaa muutoksia peilien etäisyyksissä, ja nämä muutokset voidaan mitata. Yksi suurimpia laitteita on Max Planck -instituutissa Garchingissa. Siinä valo kulkee 110 kertaa 30 metrin matkan, joten kanta on kaikkiaan 3.3 km.

Vaikka gravitaatioilmaisimet pyritäänkin eristämään ympäristöstään mahdollisimman huolellisesti, myös monet maapallolla esiintyvät ilmiöt saavat ne värähtelemään. Jotta gravitaatioaallot voitaisiin havaita varmuudella, sama värähtely on rekisteröitävä usealla eri puolilla maapalloa sijaitsevalla ilmaisimella.

Erikieliset vastineet

gravitational radiation

englanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 24.4.2024: Tähtitiede:gravitaatiosäteily. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:gravitaatiosäteily.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →