Tähtitiede:Kotka

Tieteen termipankista

Kotka

Kotka
Määritelmä ekvaattorin alueen tähdistö Vesimiehen ja Herkuleen välissä, Jousimiehen pohjoispuolella
Selite Linnunrata kulkee tähdistön länsiosan kautta. Kotkan kirkkaat tähdet muodostavat hieman samanlaisen ristin kuin sen pohjoispuolella sijaitsevan Joutsenen tähdet. Kirkkaimman tähden molemmin puolin sijaitsevien tähtien vuoksi kuvio tuo tosin mieleen pikemminkin pterodactyluksen kuin kotkan. Suomessa tähdistö näkyy parhaiten elo-marraskuussa.
Mytologiaa
Kotka on tunnettu ainakin antiikin ajoista lähtien. Tarujen mukaan kotka suoritti Zeukselle monia palveluksia, joista traagisin liittyy Prometeukseen. Prometeus, joka oli yksi titaaneista, varasti yhden Auringon säteistä ja antoi sen kuolevaisille ihmisille. Näin ihmiskunta sai käyttöönsä tulen, mikä avasi sille aivan uusia mahdollisuuksia. Tämä ei lainkaan miellyttänyt Zeusta, joka antoi kahlita Prometeuksen kallioon. Joka päivä kotka söi Prometeuksen maksan, joka yön aikana taas kasvoi uudelleen. Tämä kidutus päättyi vasta, kun Herkules surmasi kotkan myrkytetyllä nuolella. Zeus muisti uskollista palvelijaansa tekemällä kotkasta tähdistön taivaalle.
Tähtiä
Kotkan kirkkain tähti Altair (alfa Aql) on kesäkolmion eteläisin tähti ja näkyy jopa kesäöiden vaalealla taivaalla. Tähden arabiankielinen nimi al-tâ'ir tarkoittaa lintua

eta Aql on kirkas kefeidityyppinen muuttuja, jonka kirkkaus vaihtelee välillä 3.5-4.3 magnitudia 7.177 vuorokauden jaksoissa.

Sumuja
Noin asteen päässä gamma Aquilaen (Tarazed) länsipuolella on pimeä sumu B143.
Tieteellinen nimi Aquila

Erikieliset vastineet

Aquilaenglanti (English)
Eagle constellationenglanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 27.3.2025: Tähtitiede:Kotka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Kotka.)