Tähtitiede:Antinous
Antinous
Antinous |
Hadrianus (76--138, keisari vuodesta 117) matkusteli paljon valtakunnassaan. Bityniassa, joka sijaitsi nykyisen Turkin Mustanmeren puoleisella rannikolla, keisari ihastui vuonna 110 syntyneeseen nuorukaiseen, Antinouhun, jonka hän otti seuralaisekseen. Heidän matkatessaan Niilillä vuonna 130 Antinous hukkui, mikä aiheutti keisarissa suunnatonta surua. Myöhemmät historiankirjoittajat kehittivät tästä tarinan, jonka mukaan Antinous olisi tahallisesti uhrannut itsensä uskonnollisessa rituaalissa. Yhden tarinan mukaan oraakkeli oli ennustanut, että Hadrianuksen voisi pelastaa vain hänelle kaikkein rakkaimman henkilön kuolema, ja Antinous hukuttautui pelastaakseen keisarin. Kaikki nämä kertomukset ovat myöhemmin syntyneitä legendoja. Niihin on ehkä vaikuttanut Antinoun kuoleman jälkeen syntynyt uskonnollinen Antinoun palvonta. Jossakin vaiheessa tämän Antinous-kultin aikana hänet korotettiin myös taivaan tähdistöksi.
Amiraali Smyth kirjoittaa tähdistöstä:
The asterism into which the sporades are here constellated, has ever been regarded as a needless memorial of a "sporco nume", and one which might now well be dispensed of. Ptolemy evidently eschews it, for after tabulating Aquila, he places half a dozen amorphotæ, from which, he says, if you like, you may form Antinous; wherefore Bailly's reprimanding him for the exaltation is not altogether in place, since it seems that the Bithyanian was never regularly gazetted by the ancients.
( Hajanaisten tähtien muodostamaa asterismia on aina pidetty "sporco numen" tarpeettomana muistomerkkinä, jota ilmankin voitaisiin nyt hyvin tulla toimeen. Ptolemaios selvästi välttelee sitä, sillä Kotkan tähtien luettelon perään hän sijoittaa puolisen tusinaa amorphotæ, joista, hän sanoo, voi halutessaan muodostaa Antinoun. Tämän vuoksi Baillyn syytökset Ptolemaioksen Antinoulle antamasta arvosta eivät ole aivan paikallaan, sillä näyttää siltä, ettei bitynialaista muinoin pidetty virallisessa asemassa. )
Erikieliset vastineet
Antinous | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.12.2024: Tähtitiede:Antinous. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Antinous.)