Siirry sisältöön

Ravitsemustiede:terveysvaikutteinen elintarvike

Tieteen termipankista

terveysvaikutteinen elintarvike

Tämä sivu on vielä tarkistamatta
terveysvaikutteinen elintarvike
Määritelmä elintarvike, jonka tavanomaisten ravitsemuksellisten ominaisuuksien lisäksi on osoitettu edistävän terveyttä ja hyvinvointia tai vähentävän sairauden riskiä
Selite Se voi olla tarkoitettu koko väestölle tai jollekin tietylle väestön osalle. Toistaiseksi EU:n lainsäädännössä ei ole terveysvaikutteisen elintarvikkeen määritelmää. Terveysvaikutteinen elintarvike voi olla tavanomainen elintarvike, kuten runsaasti kuitua sisältävä viljavalmiste. Se voi olla myös elintarvike, johon on lisätty tai josta on poistettu jokin osa tai jonka jotakin osaa on muokattu.  Tämänhetkisen käytännön mukaan terveysvaikutus on osoitettava tieteellisissä tutkimuksissa, mikäli siitä halutaan esittää väitteitä tuotteen markkinoinnissa. Terveysvaikutus on ilmettävä nautittaessa tuotetta osana tavanomaista ruokavaliota, ei vain satunnaisesti. Samoin on oltava näyttö käytön turvallisuudesta. Terveysvaikutteisia elintarvikkeita ovat esimerkiksi ksylitolipurukumi, sitostanoli- ja sitosterolimargariinit sekä probiootteja sisältävät hapanmaitotuotteet.  

Erikieliset vastineet

functional foodenglanti (English)

Käytetyt lähteet

Parkkinen&Rautavirta2006

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Ravitsemustiede:terveysvaikutteinen elintarvike. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ravitsemustiede:terveysvaikutteinen elintarvike.)