Pohjois-Amerikan tutkimus:yleinen palstoituslaki
yleinen palstoituslaki
| yleinen palstoituslaki |
Yleinen palstoituslaki vuodelta 1887 oli yksi merkittävimmistä 1800-luvun yrityksistä assimiloida Yhdysvaltain intiaanit (ks. assimilaatiopolitiikka). Palstoitus perustui ajatukseen, että intiaanien ”sivistäminen” onnistuisi vain maanviljelyksen ja sitä kautta tapahtuvan itsenäistymisen ja yksilöllistymisen kautta. Senaattori Henry L. Dawesin mukaan nimetty laki mahdollisti intiaanien hallussa olevan maan mittaamisen ja jakamisen tonteiksi. Perheen päille osoitettiin 65 hehtaarin (160 eekkerin) palsta, ja nuoremmat tai yksinelävät miehet saivat pienemmät maapalat. Intiaaneista tulisi Yhdysvaltain kansalaisia, mutta lain mukaan hallitus pitäisi ensin maita holhouksessaan 25 vuoden ajan. ”Ylijäämämaa” voitiin myydä valkoisille ja saadut varat käyttää koko heimon hyvinvoinnin lisäämiseksi intiaaniasiainviraston harkinnan mukaan.
Vuonna 1891 lakia muutettiin siten, että intiaanit saattoivat vuokrata maansa eteenpäin. Tämä kumosi lain alkuperäisen tavoitteen, sillä se lisäsi maattomien intiaanien määrää ja heikensi ”sivilisaation” etenemistä. 1920-luvulle tultaessa suurin osa intiaaneista oli saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden joko palstoituslain, heimokohtaisten sopimusten tai sotapalveluksen kautta, mutta lain suunnittelema yksilöllistyminen jäi toteutumatta, kun intiaanit samalla säilyttivät heimostatuksensa.Erikieliset vastineet
| Dawes Act | englanti (English) | |
| General Allotment Act | englanti (English) | |
| Severalty Act | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:yleinen palstoituslaki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:yleinen palstoituslaki.)