Pohjois-Amerikan tutkimus:villin lännen show

Tieteen termipankista

villin lännen show

villin lännen show
Selite

Monet Pohjois-Amerikan intiaanit liittyivät 1800-luvun lopulla erilaisiin villin lännen esityksiin, jotka kiersivät sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa esittelemässä kadonnutta ”villin lännen” kulttuuria. Kuuluisin oli William F. Codyn eli Buffalo Billin 1883 perustama villin lännen show, joka sai pelkästään Yhdysvalloissa lähes kaksikymmentä miljoonaa katsojaa. Show kiersi esittelemässä rajaseudun elämää ja lännen valloitusta suurkaupunkien asukkaille.

Buffalo Billin valtava menestys poiki muita yrittäjiä, ja pian tohtori Carver, Texas Jack, Pawnee Bill, Arizona John ja monet muut kiersivät Amerikkaa ja Eurooppaa omien cowboy- ja intiaaniryhmiensä kanssa aina 1930-luvulle saakka. Buffalo Billin show esiintyi Englannissa kuningatar Viktorialle ja kävi myös Tukholmassa. Monille intiaaneille villin lännen showt olivat hyvä keino ansaita rahaa ja muistella vanhoja aikoja metsästyksineen ja sotineen. Buffalo Billin shown yhtenä vetonaulana oli vuonna 1885 lakota-päällikkö Istuva Härkä, jonka tehtävä oli vain ratsastaa areenalla. Ihmiset olivat ihastuksissaan saadessaan nähdä ”Custerin tappajana” tunnetun päällikön.

Myös Suomessa vieraili kaksi villin lännen esitystä. Vuoden 1890 elokuussa Helsingissä vieraili William Frank Carverin eli Tohtori Carverin lännenesitys Villi Amerikka (Wild America). Carver oli alun perin Buffalo Billin kumppani, mutta hän perusti sittemmin oman ryhmänsä ja kiersi sen kanssa muun muassa Euroopan ja Venäjän suurissa kaupungeissa. Heinä-elokuun vaihteessa 1890 Carverin ryhmä esiintyi Pietarissa, josta matka jatkui Tukholmaan. Hesperian ravintolan ja tivolin isäntä Frithiof Forsström onnistui sopimaan Carverin seurueen pysähtymisestä Helsinkiin ennen matkan jatkamista Tukholmaan. Pysähdys Helsingissä kesti vain muutaman tunnin ajan, joten näytöksiäkin oli vain yksi. Vuonna 1897 Helsinkiin saapui Texas Jackin villin lännen ryhmä Madiganin sirkuksen mukana Ruotsista. Madiganin sirkus esiintyi Helsingissä syyskuusta joulukuuhun, minkä jälkeen matka jatkui Viipuriin, Turkuun ja Vaasaan. Texas Jack oli liittynyt sirkukseen Ruotsissa ja esiintyi Helsingissä seurueensa kanssa sirkuksen ohjelmistossa vajaan kuukauden ajan.

Showareenoilla rajaseudun elämä esitettiin sotaisana. Tavallisimmissa esityksissä maalatut ja villisti huutavat sulkapäähineisiin pukeutuneet intiaanit ahdistelivat uudisraivaajien vankkurikaravaaneja ja pieniä tiloja. Intiaanit kuuluivat keskeisesti villin lännen sirkusten esittelemään rajaseutuun, sillä länsi ei olisi ollut tarpeeksi villi ilman hyökkääviä intiaaneja. Intiaaneja oli hyödynnetty viihteellisissä tarkoituksissa jo aikaisemminkin, mutta mikään ei kuitenkaan muokannut mielikuvia intiaaneista niin tehokkaasti kuin villin lännen esitykset. Sittemmin Hollywoodin elokuvateollisuus jatkoi sirkusten luomaa perinnettä voimakkaasti leviävän mediansa keinoin.
Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

Erikieliset vastineet

Wild West showenglanti (English)

Käytetyt lähteet

Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:villin lännen show. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:villin lännen show.)