Pohjois-Amerikan tutkimus:valkoisen kirjan intiaanipolitiikka

Tieteen termipankista

Valkoisen kirjan intiaanipolitiikka

Valkoisen kirjan intiaanipolitiikka
Valkoisen paperin intiaanipolitiikka
Määritelmä Kanadan hallinnon poliittinen linjaus vuodelta 1969, jonka mukaan vuoden 1876 intiaanilaki ja kaikki intiaanien maavaatimukset tuli hylätä ja intiaanit sulauttaa osaksi muuta yhteiskuntaa
Selite

Vuoden 1969 Valkoisen kirjan poliittisen linjauksen mukaan Kanadan alueen intiaanit haluttiin luokitella samanlaiseksi etniseksi vähemmistöksi kuin maahanmuuttajat, ja heidän erityisasemansa maan alkuperäisinä asukkaina haluttiin lakkauttaa. Kanadan intiaanit vastustivat hanketta ja julkaisivat omat Citizens Plus -raporttinsa. Se tunnetaan myös nimellä Red Paper, Punainen kirja. Raportti vaikutti merkittävästi siihen, että yhä useampi vaikuttaja alkoi vastustaa Valkoisen kirjan politiikkaa, joka hylättiinkin kokonaan jo 1970-luvun alkuvuosina.

Punaisen kirjan luominen yhdisti Kanadan intiaaniryhmät ensimmäistä kertaa laajamittaiseen panintianistiseen yhteistyöhön. Valkoisen kirjan intiaanipolitiikan julkaisemista seuraavina vuosina Kanadassa perustettiin neljä kansallista ja 33 provinssitason intiaanijärjestöä. Linjauksesta on myös käytetty suomenkielistä nimitystä Valkoisen paperin intiaanipolitiikka.
Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

Erikieliset vastineet

White Paper Indian Policyenglanti (English)

Käytetyt lähteet

Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:valkoisen kirjan intiaanipolitiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:valkoisen kirjan intiaanipolitiikka.)