Pohjois-Amerikan tutkimus:unisieppari
unisieppari
unisieppari |
Toisin kuin yleisesti esitetään, se ei ole peräisin ikiaikaisista intiaanikulttuureista. Kulttuurit muuttuvat ja vanhoja perinteitä tulkitaan jatkuvasti uusilla tavoilla. Unisieppari on yksi aikalailla uusi tällaisen kulttuurisen muuntelun tulos. Viime vuosina erityisesti muut kuin intiaanit ovat liittäneet myytäviin tuotteisiinsa lukuisia perinteisiksi intiaanitarinoiksi väitettyjä kertomuksia, ja niistä kenties yleisimmäksi on noussut niin sanottu unisieppari. Sen on sanottu olevan milloin ojibwa-, lakota-, oneida- tai jotain muuta intiaanialkuperää. Unisieppari on ajatuksena kaunis, mutta kuten sanottu, se ei edusta perinteisimpiä intiaanikulttuureita.
Panintianistisen toiminnan seurauksena unisieppareista on tullut suosittuja koriste-esineitä useiden heimojen keskuudessa, ja nykyään ne ovat suosittuja matkamuistoja. Niitä myyvät sekä intiaanit että muut. Unisiepparin sanotaan suodattavan unia siten, että pahat unet menevät sen läpi mutta hyvät unet tarttuvat siihen ja menevät nukkujan mieleen. Toisen version mukaan unisieppari pyydystää pahat unet ja päästää vain hyvät unet nukkujan mieleen. Erilaisia kertomuksia unisiepparin synnystä ja merkityksistä esiintyy erityisesti new agen ja unisieppareita kauppaavien piirissä.
Intiaanikulttuureissa on ollut tapana käyttää erilaisia verkkovanteita, jotka muistuttavat unisieppareita. Niiden merkitys on kuitenkin ollut eri kuin unisieppareiden. Esimerkiksi lakotoilla verkkovanne on edustanut hämähäkkiä eli Iktomia, jonka verkon on ajateltu suojaavan vihollisen luodeilta. Zuneilla verkkovanne liittyy myyttiin sodankäynnin kaksosjumalista. Lukuisat heimot ovat myös pelanneet erityistä vanne ja keppi -peliä, jonka keskeisenä pelivälineenä on verkkovanne ja jonka symboliikka on liittynyt vahvasti sodankäyntiin.Erikieliset vastineet
dream catcher | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:unisieppari. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:unisieppari.)