Pohjois-Amerikan tutkimus:powwow
powwow
powwow |
Termi powwow tulee narragansettien sanasta powwaw, joka tarkoittaa henkistä johtajaa. Nykyisin powwow-tilaisuudet ovat tavallisesti suuria ja juhlavia tanssijuhlia. Powwow-juhliin kokoonnutaan eri puolilta maata, ja niissä maksetaan suuriakin summia parhaille tanssijoille tai parhaiten pukeutuneille osallistujille. Powwow-tilaisuuksia järjestetään eri puolilla Yhdysvaltoja ja Kanadaa, ja niistä on tullut todellisia panintianismin ja intiaanikulttuurien "sulatusuuneja". Powwow ei välttämättä aina ole massatilaisuus vaan se voidaan järjestää esimerkiksi perhepiirissä, mutta suurimpiin tilaisuuksiin saattaa ottaa osaa satoja tanssijoita ja yhtä monia katselijoita.
Powwow-tilaisuudet seuraavat yleensä tarkkaa kaavaa, jossa etenkin alun sisäänmarssia (grand entry) pidetään hyvin tärkeänä. Sisäänmarssi tarkoittaa tanssijoiden saapumista areenalle, jota seuraavat yleensä rukoukset sekä juhlapuheet. Yleensä sotaveteraanit tai aktiivisessa palveluksessa olevat sotilaat johtavat saapumista. Heitä seuraavat tanssijat tietynlaisessa arvojärjestyksessä.
Powwow-tilaisuudet jaetaan usein kilpatanssiin sekä sosiaalisiin tansseihin. Sosiaaliset kehätanssit ovat hyvin epämuodollisia, ja niihin voi osallistua kuka hyvänsä. Kilpakategoriat on sen sijaan rajoitettu kilpailijoille, jotka kilpailevat lukuisissa eri tanssityypeissä. Tunnetuimmat miesten tansseista ovat koreilutanssi (fancy dance) ja ruohotanssi (grass dance) ja naisten tansseista shaalitanssi (fancy shawl dance) ja helisevän mekon tanssi (jingle dress dance).
Tilaisuuden järjestämisen takana on usein laaja organisaatio johdossaan seremoniamestari (master of ceremonies), joka pitää tilaisuuden tapahtumat järjestyksessä. Lisäksi nimitetään päätanssijat (head dancers). He johtavat tanssijat areenalle sisäänmarssin aikana ja myös johtavat itse tanssia. Toisinaan myös lapsille nimitetään omat päätanssijansa. Tilaisuuden musiikista vastaavat rumpuryhmät (drum groups), jotka esittävät oman alueensa perinteistä musiikkia omalla persoonallisella tavallaan. Musiikista päävastuussa on isäntärumpuryhmä, mutta myös vierailevat rumpuryhmät pääsevät osallistumaan tärkeimpien laulujen esittämiseen. Vieraille on yleensä varattu muun muassa aloitus ja lopetus. Rumpuryhmät ovat pienimmillään neljän hengen vahvuisia, suurimmillaan ryhmässä voi olla jopa usea kymmen jäsentä. Kilpailuja järjestetään tanssien lisäksi rumpuryhmien välillä sekä asuvalinnoissa. Powwow saattaa kestää muutamasta tunnista jopa viikkoon.Erikieliset vastineet
powwow | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:powwow. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:powwow.)