Pohjois-Amerikan tutkimus:päänahka
päänahka
päänahka |
Termi liitetään yleisesti intiaaneihin, vaikka kaikki intiaanikansat eivät ole tapaa harjoittaneet ja päänahan ottamista voitonmerkiksi ovat harjoittaneet myös muut kuin intiaanit. Yleensä päänahka on pienehkö pala, mutta joskus viholliselta saatettiin nylkeä suurempikin alue, jolloin esimerkiksi korvat saattoivat olla mukana.
On väitetty, että päänahan ottamista ei olisi tunnettu Amerikassa ennen eurooppalaisten saapumista, mutta arkeologiset todisteet osoittavat väitteen virheelliseksi. Päänahan ottaminen eli skalpeeraus on vanha sodankäyntiin liittyvä perinne, ja sitä on harjoitettu jo ennen eurooppalaisten saapumista Amerikkaan.
Päänahan lisäksi voitonmerkkeinä on otettu kokonaisia päitä, käsiä, jalkoja ja vihollisen varusteita kuten aseita tai vaatteita. Voitonmerkkien tarkoituksena oli osoittaa ja esitellä urotekoja. Usein naiset esittelivät puukehyksille pingotettuja kuivattuja päänahkoja eri tansseissa, joilla oli yhteyksiä hedelmällisyyden vaalimiseen. Pueblo-intiaaneilla päänahat liittyivät erityisesti hedelmällisyyteen ja sateeseen. Usein päänahat hävitettiin voitonjuhlien
jälkeen, mutta joskus ne saatettiin puhdistaa ja koristella säilyttämistä varten. Tällaisia säilytettyjä päänahkoja on säilynyt niin yksityisissä kuin museoidenkin kokoelmissa.Erikieliset vastineet
scalp | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:päänahka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:päänahka.)