Pohjois-Amerikan tutkimus:nunatsiavut

Tieteen termipankista

Nunatsiavut

Nunatsiavut
Määritelmä inuitien itsehallinnollinen alue Newfoundlandin ja Labradorin provinssin itärannikolla Kanadassa
Selite

Nunatsiavut on vuonna 2005 perustettu inuitien itsehallinnollinen alue Newfoundlandin ja Labradorin provinssin itärannikolla Kanadassa. Nunatsiavutin hallitus on toistaiseksi vastuussa vain alueen terveys-, koulutus- ja kulttuuripolitiikasta, mutta se huolehtii myös paikallisvaalien järjestämisestä.

Labradorin inuit-järjestö (Labrador Inuit Association) esitti vaatimuksen autonomisesta alueesta jo vuonna 1977. Neuvottelut aloitettiin vasta vuonna 1988, ja vasta 2000-luvulla asiassa saavutettiin sopimus. Inuitien hallinnassa on nyt 72 520 neliökilometriä maata ja 44 030 neliökilometriä merioikeuksia. Vaikka inuitit eivät omista koko maa-alaa, heillä on siihen erityinen käyttöoikeus. Itsehallintosopimus sisälsi myös 130 miljoonan Kanadan dollarin korvaukset inuitien pakkosiirroista 1950-luvulla sekä 120 miljoonaa dollaria varoja hallinnon rakentamiseen. Nunatsiavutin hallitus edustaa kaikkia alueen asukkaita sekä kaikkia muualla Kanadassa asuvia Labradorin inuiteja. Hallintoon kuuluu vähintään 16 jäsentä: presidentti sekä alueen kuntien ja inuit-ryhmien edustajat.
Lisätiedot

Nunatsiavut on inuktitutin kieltä ja tarkoittaa "kaunis maamme".

Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

Erikieliset vastineet

Nunatsiavutenglanti (English)

Käytetyt lähteet

Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:nunatsiavut. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:nunatsiavut.)