Pohjois-Amerikan tutkimus:liittovaltion heimostatus
liittovaltion heimostatus | liittovaltion tunnustamat heimot
liittovaltion heimostatus | |||
liittovaltion tunnustamat heimot |
Yhdysvalloissa virallinen intiaanistatus on liittovaltion tunnustamiin intiaaniheimoihin kuuluvilla henkilöillä. Kyseiset heimot ovat läpikäyneet monimutkaisen haku- ja selvitysprosessin, jonka perusteella niillä on hallinnollinen suhde Yhdysvaltain liittovaltion kanssa.
Liittovaltion tunnustamilla heimoilla on oikeus tiettyihin Intiaaniasiainviraston tarjoamiin palveluihin, ja samalla heimojen jäseniä koskee joukko oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka eivät koske muita intiaaneja tai ei-intiaaneja. Monet Yhdysvaltain tunnustamista heimoista ovat saaneet statuksensa vuosisatojen saatossa erilaisten yksittäisten sopimusten, lakien tai oikeusjuttujen kautta. Vuodesta 1978 lähtien heimostatuksista on päätetty Intiaaniasiainviraston hakemusmenettelyn kautta. Heimostatusta hakevan intiaaniryhmän on osoitettava, että se on ollut yhtenäinen heimo vähintään vuodesta 1900, että heimo on jäsenilleen merkittävä poliittinen yksikkö, että heimon jäseneksi päästäkseen on täytettävä ennalta määrättyjä kriteerejä (ts. kuka tahansa ei voi ilmoittautua jäseneksi) ja että jäsenet polveutuvat historiallisesti tunnistetusta intiaanikansasta eivätkä kuulu muihin intiaaniryhmiin.
Vuonna 2013 liittovaltion tunnustamia heimoja oli 566. Lisäksi useilla osavaltioilla on liittovaltion heimostatuksesta riippumattomia tunnustusprosesseja, eli jokin heimo voidaan tunnustaa osavaltion intiaaniheimoksi, vaikka liittovaltio ei statusta myöntäisi.
Ks. myös Kanadan statusintiaanit.Erikieliset vastineet
federally recognized tribes | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:liittovaltion heimostatus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:liittovaltion heimostatus.)