Pohjois-Amerikan tutkimus:kummunrakentajat
kummunrakentajat
kummunrakentajat |
Mississippi- ja Ohiojokien varsien laaksoihin syntyi noin 3400 eaa.–1450 jaa. välisenä aikana useita kaupunkikulttuureja, joita kutsutaan yleisesti kummunrakentajiksi. Nimensä ne ovat saaneet suurista maakummuista, joista osa toimi hautakumpuina, osa temppelien pohjana ja osa kuvasti eläimiä tai erilaisia uskonnollisia symboleja. Nämä niin sanotut kuvakummut (effigy mounds) näkyvät parhaiten ilmasta, sillä ne saattavat olla todella suuria ja levittäytyä laajalle alueelle. Esimerkiksi Ohion Serpent Mound kuvaa nimensä mukaisesti suurta, kiemurtelevaa käärmettä ja on 1,5 metriä korkea, 6 metriä leveä ja 405 metriä pitkä.
Kummunrakentajien kulttuureilla lasketaan yleensä olleen kolme pääjaksoa tai perinnettä: arkaainen (Archaic), metsämaan (Woodlands) ja mississippiläinen (Mississippian). Tunnetuin ja suurin kummunrakentajien kaupungeista oli Missourissa nykyisen St. Louisin kaupungin läheisyydessä sijainnut Cahokia. Kukoistusaikanaan 1200-luvun tietämillä Cahokia oli jopa 30 000 asukkaan kaupunki eli suurempi kuin monet Euroopan silloisista suurkaupungeista. Eurooppalaisten saapuessa alueelle Cahokia oli jo rappeutunut ylikansoituksen, sotien ja luonnonolojen muuttumisen myötä. Myös muut Mississippi- ja Ohio-jokien kulttuurit olivat tuhoutuneet jo espanjalaisten saapuessa 1500-luvulla. Vaikka suurtenkumpujen rakentaminen oli tuolloin jo ohi, törmäsivät espanjalaiset suurehkoihin kyliin ja kaupunkeihin ja kohtasivat kansoja, kuten natchezit, jotka olivat yhteiskuntarakenteeltaan ja kulttuureiltaan selkeästi kummunrakentajien perillisiä. Nykyään näiden kulttuurien historiaan voi tutustua useissa eri kohteissa, joista esimerkiksi Cahokia on Unescon maailmanperintölistalla.Erikieliset vastineet
Mound builders | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:kummunrakentajat. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:kummunrakentajat.)