Pohjois-Amerikan tutkimus:henkitanssipaita
henkitanssipaita
henkitanssipaita | |||
henkipaita |
Määritelmä
joidenkin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa henkitanssin yhteydessä käytetty seremoniallinen asuste
Selite
Henkitanssin yhteydessä monet intiaanikansat ovat käyttäneet seremoniallisia paitoja ja mekkoja. Niihin maalatut pyhät symbolit kuten aurinko, kuu tai tähdet olivat samoja, joita aiemmin maalattiin kilpiin suojaamaan kantajiaan. Paidat oli yleensä tehty nahasta tai valkoisilta saadusta kankaasta. Niitä käyttäneistä kansoista ainoastaan lakotat liittivät niihin suojelevia ominaisuuksia.
Kun valkoisten ja henkitanssia harjoittavien lakotojen välit alkoivat kiristyä syksyllä 1890, lakotat alkoivat pitää henkitanssipaitoja luodinkestävinä. Tämän on usein tulkittu tarkoittavan sitä, että lakotat käyttivät paitoja aikoessaan lähteä sotaan valkoisia vastaan. Suojelevat paidat olivat kuitenkin olemassa jo lakotojen perinteisissä uskomuksissa, ja ne toimivat samoin kuin kilvet. Suojan toivat niiden uskonnolliset kuviot, ei niinkään materiaali, josta asu oli tehty. Lakotat itse kutsuivat paitoja nimellä ogle wakhan kin eli pyhät paidat.Lisätiedot
Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.
Erikieliset vastineet
Ghost Dance shirt | englanti (English) | |
ghost shirt | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:henkitanssipaita. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:henkitanssipaita.)