Pohjois-Amerikan tutkimus:heimokunta
heimokunta
| heimokunta |
heimoa pienempi yksikkö Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa
Heimoa pienempi yksikkö, josta on suomen kielessä käytetty myös termiä alaheimo. Kokonaisuutta on hyvin vaikea määritellä, koska monilla kansoilla heimosta toiseen ja etenkin heimokunnasta tai alaheimosta toiseen liikuttiin vapaasti ja jatkuvasti. Esimerkiksi lounaisalueen apacheilla on useita eri heimoja, jotka jakautuvat kymmeniin heimokuntiin. Heimokuntia myös syntyi ja kuoli esimerkiksi vahvojen johtajien ympärille. Näin esimerkiksi apacheilla ei koskaan ole ollut pysyvää heimojen ja heimokuntien lukua, vaan niiden määrä vaihteli tilanteen mukaan. Tällainen joustava yhteiskuntajärjestelmä oli käytössä etenkin liikkuvaa elämäntapaa harjoittaneilla kansoilla.
Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.
Erikieliset vastineet
| band | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
AnderssonR&HämäläinenR&KekkiS2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 7.2.2026: Pohjois-Amerikan tutkimus:heimokunta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:heimokunta.)