Pohjois-Amerikan tutkimus:härkävene
härkävene
härkävene |
Määritelmä
Pohjois-Amerikan Suurten tasankojen alueen isojen jokien varsilla asuneiden kansojen käyttämä jokien ylittämiseen tarkoitettu pajukehikosta ja biisoninnahasta valmistettu kulhomainen vene
Selite
Tasankojen alueella suurten jokien varsilla asuneet kansat käyttivät jokien ylittämiseen pajukehikosta ja biisoninnahasta valmistettua kulhomaista härkävenettä. Tämä yleiseen käyttöön levinnyt termi perustuu väärinkäsitykseen. Usein nimitystä perustellaan sillä, että veneen tekemiseen olisi käytetty nimenomaan biisonisonnin nahkaa. Termin etymologia juontaa kuitenkin juurensa ranskankieliseen sanaan boule (pallo) johtuen mitä ilmeisimmin siitä, että kyseiset veneet ovat puolipallon muotoisia.
Ranskalaiset olivat ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka kuvailivat näitä Missourin yläjuoksulla käytettyjä veneitä 1700-luvulla. Etelä-Amerikassa pampalla on käytetty hyvin samanlaista kulhomaista venettä, josta on puolestaan käytetty espanjankielistä nimitystä pelota (pallo). Härkävenettä melottiin yhdellä melalla, ja sitä käytettiin pääasiassa vain jokien ylittämiseen. Joskus kuljetettaessa tavaraa vene vedettiin hevosen avulla joen yli tai työnnettiin uimalla.Lisätiedot
Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.
Erikieliset vastineet
bull boat | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:härkävene. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:härkävene.)