Oikeustiede:yhteisvelkojat

Tieteen termipankista

yhteisvelkojat

yhteisvelkojat
Määritelmä velkojat ovat yhteisvelkojia, kun velallinen tai velalliset ovat sitoutuneet suorittamaan jotakin kahdelle tai useammalle velkojalle
Selite

Jos samalla velalla on useita velkojia, velallisen pitää tietää, kenelle voi suorituksen tehdä ja kuka voi vaatia suoritusta häneltä. Hänen on myös tiedettävä, kuinka paljon kukin velkoja voi häneltä vaatia. Toisin kuin yhteisvastuussa yhteisvelkojia koskevia yleisiä säännöksiä ei ole.

Oikea velkojaa koskeva ongelma on mahdollista ratkaista monella tavalla. Ensimmäisenä vaatimuksen esittäjä voi olla oikeutettu saamaan koko suorituksen. Kukin velkoja voi olla oikeutettu saamaan pääluvun mukaisen osan velasta. Maksuvelvollisuuden edellytyksenä voi olla se, että velkojat yhdessä vaativat suoritusta. Asia on syytä ratkaista sopimuksin velkasuhteen syntymisen yhteydessä. Velka saatetaan esimerkiksi sitoa asiakirjan hallintaan, jolloin velka voidaan maksaa asiakirjan esittäjälle.

Jos rahavelan velkojia on useita, lähtökohtana voidaan pitää, että kukin velkojista voi periä oman osuutensa saatavasta. Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain (180/1958) 4 §:n mukaan oikeustoimeen tai toimenpiteeseen, joka koskee esinettä kokonaisuudessaan, ei saa ryhtyä ilman kaikkien yhteisomistajien suostumusta. Erikoistapauksena voidaan mainita kahden tai useamman henkilön yhdessä avaama pankkitili. Pankki on oikeutettu maksamaan tilillä olevat varat kenelle tahansa tilin käyttämiseen oikeutetulle henkilölle.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

NorrosO2012, SaarnilehtoA2005

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:yhteisvelkojat. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yhteisvelkojat.)