Oikeustiede:valvonta (sosiaali- ja terveydenhuolto)

    Tieteen termipankista

    valvonta (sosiaali- ja terveydenhuolto)

    valvonta (sosiaali- ja terveydenhuolto)
    Määritelmä toiminta, jolla varmistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainmukaisuutta
    Selite

    Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastuussa olevilla kunnilla ja kuntayhtymillä sekä palvelujen tuottajilla on velvollisuus valvoa omaa toimintaansa sen lainmukaisuuden varmistamiseksi. Tätä kutsutaan omavalvonnaksi. Omavalvontaa on myös järjestämisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän sen lukuun palveluja tuottaviin palveluntuottajiin kohdistama valvonta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot valvovat sosiaali- ja terveydenhuoltoa sen varmistamiseksi, että se toteutetaan laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti. Valvonta kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöihin ja toimintayksiköihin.
    Valvonnan painopiste on ennakollisessa valvonnassa, jolloin lainvastaisia tai laadultaan virheellisiä toimintatapoja pyritään ehkäisemään ennakolta. Ennakollista valvontaa toteutetaan esimerkiksi asettamalla laissa toiminnan edellytykseksi toimilupa tai valvontaviranomaiselle tehtävä ilmoitus. Valvonta voi olla suunnitelmallista, esimerkiksi valvontaohjelmaan perustuvaa tai jälkikäteistä, esimerkiksi kantelun tai ilmoituksen perusteella käynnistyvää. Viranomaisvalvontaa toteutetaan ensisijaisesti antamalla tarpeellista ohjausta ja neuvontaa sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä palvelujen tuottajan kanssa. Osana valvontaa voidaan toteuttaa tarkastuksia palveluntuottajien toimintayksikköihin. Jos valvonnassa havaitaan moitittavaa toimintaa, voi lievemmissä asioissa tulla kyseeseen hallinnollinen ohjaus, kuten huomion kiinnittäminen tai huomautus. Vakavampien epäkohtien kohdalla viranomainen voi antaa valvonnan kohteelle varoituksen tai rajoittaa tai poistaa ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden tai luvanvaraisen toiminnan kohdalla viime kädessä peruuttaa kokonaan tai osittaan palvelujen myöntämiseen annetun luvan.

    Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomaisten valvonta kohdistuu sekä julkiseen että yksityiseen sosiaalihuoltoon. Julkisen vallan järjestämisvastuulle kuuluvaa sosiaalihuoltoa valvovat lisäksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Eeva Nykänen

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:valvonta (sosiaali- ja terveydenhuolto). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:valvonta (sosiaali- ja terveydenhuolto).)