Oikeustiede:taloudelliset oikeudet
taloudelliset oikeudet
taloudelliset oikeudet |
Tekijänoikeus tuottaa tekijälle sekä moraalisia että taloudellisia oikeuksia. Tekijänoikeus tuottaa tekijänoikeuslain 2 §:n mukaisesti yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita tai saattamalla se yleisön saataviin muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen. Lisäksi kuvataiteen tekijöiden oikeus jälleenmyyntikorvaukseen, jota koskevat säännökset ovat tekijänoikeuslain 2 b luvussa, kuuluu taloudellisiin oikeuksiin. Pääsääntönä on siten, että kukaan muu kuin tekijä ei saa valmistaa teoksesta kappaleita tai saattaa teosta yleisön saataviin. Jos joku näin tekee ilman tekijän suostumusta eikä teolle ole tekijänoikeuslaissa säädetty poikkeusta, on tekijällä oikeus vaatia muun muassa korvauksia käytöstä sekä vaatia teon kieltämistä.
Teoskappaleen valmistaminen tarkoittaa sen saattamista aineelliseen muotoon millä tahansa tekniikalla. Teoskappaleen valmistamista ovat esimerkiksi teoksen kopioiminen, skannaaminen tai siirtäminen laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. Teoksen saattamiseen yleisön saataville on useita eri tapoja, kuten esimerkiksi sen välittäminen tai esittäminen. Tekijänoikeuslain tavoitteena on ollut, että kaikki taloudellisesti merkittävät teoksen käyttötavat kuuluvat tekijän taloudellisten oikeuksien piiriin. Nämä oikeudet eivät rajoitu ainoastaan siihen muotoon, jossa teos on alkuperäisesti valmistettu tai saatettu yleisön saataville, vaan tekijällä on määräysvalta teokseensa myös silloin, kun toinen haluaa saattaa sen julkisuuteen muutettuna.
Taloudelliset oikeudet ovat lähtökohtaisesti yksinoikeuksia, jolloin tekijänoikeuden haltijalla on oikeus päättää, miten ja milloin teosta käytetään. Ne eivät kuitenkaan ole rajoittamattomia. Erityisesti tekijänoikeuslain 2 luvussa määritellyt rajoitussäännökset kaventavat yksinoikeuden laajuutta.
Toisin kuin moraaliset oikeudet, tekijä voi halutessaan siirtää taloudelliset oikeudet toiselle tai luopua niistä. Tekijänoikeuslaki ei aseta mitään erityisiä muotovaatimuksia tällaisen sopimuksen muodolle.
Käytetyt lähteet: Opetus- ja kulttuuriministeriö: Taloudelliset oikeudet. https://minedu.fi/taloudelliset-oikeudet, luettu 12.12.2018.Kirjoittaja: Heidi Keskinen
Käytetyt lähteet
HE23/1960vp, HE28/2004vp, Harenko&al2016, Haarmann&Mansala2012, HaarmannP-L2014
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:taloudelliset oikeudet. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:taloudelliset oikeudet.)