Oikeustiede:suojattu maantieteellinen merkintä
suojattu maantieteellinen merkintä
suojattu maantieteellinen merkintä |
Maantieteellisellä merkinnällä tarkoitetaan alueen, määrätyn paikan tai rajatuissa tapauksissa maan nimeä, jota käytetään tarkoittamaan maataloustuotetta tai elintarviketta:
i) joka on peräisin kyseiseltä alueelta taikka kyseisestä määrätystä paikasta tai maasta; ii) jolla on määrätty erityinen laatu, maine tai muita ominaisuuksia, jotka johtuvat tästä nimenomaisesta maantieteellisestä alkuperästä ja iii) jonka tuotanto ja/tai jalostus ja/tai käsittely tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella.
Suojatun maantieteellisen merkinnän saaneen tuotteen valmistukseen käytetyistä raaka-aineista osa voi tulla alueen ulkopuolelta. Merkinnän saamiseksi on siis riittävää, että yksi tuotannon vaiheista tapahtuu kyseisellä maantieteellisellä alueella.
Maantieteellisen merkinnän saaneita tuotteita ovat esimerkiksi Kainuun rönttönen ja Lyypekin marsipaani.
Lähteet: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 1151/2012, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012, maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä, EUVL 343, 14.12.2012, s. 1.Kirjoittajat: Sirja-Leena Penttinen ja Kim Talus
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:suojattu maantieteellinen merkintä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:suojattu maantieteellinen merkintä.)