Oikeustiede:sopimuksen sovittelu/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Sopimustasapaino. Sopimusoikeudellisen kohtuuttomuuskontrollin keskeinen tavoite on sopimustasapainon ylläpitäminen. Kaksipuolisena oikeustoimena sopimus on suorituksen ja vastasuorituksen muodostama kokonaisuus. Kohtuuttomuusharkinnassa on keskeisimmin kysymys kannanotosta siihen suhteeseen, johon osapuolet ovat kummankin suoritukset (alun perin) asettaneet.

Tasapainoarviossa tarvitaan välttämättä mittapuu, jonka suhteen poikkeama voidaan määrittää. Sovitun hinnan kannalta mittapuuna on meillä käytetty yleistä hintatasoa eli vastaavasta hyödykkeestä tavallisesti keskimäärin maksettua hintaa. Muiden sopimusehtojen kuin hintaehdon kohtuullisuus arvioidaan suhteessa sopimukseen soveltuviin tahdonvaltaisiin säännöksiin, toisinaan myös suhteessa lähellä olevien oikeustoimityyppien pakottaviin säännöksiin. Esimerkiksi leasingsopimusten purkuehtojen kohtuullisuutta voidaan arvioida vertaamalla niitä osamaksukaupan säännöksiin.

Muut arviointiperusteet. Kohtuuttomuusharkinnan on oltava kokonaisharkintaa, jossa kaikki asiaan vaikuttavat tekijät otetaan samanaikaisesti huomioon. Tämän vuoksi epätasapainon arvioimista täydennetään myös muiden seikkojen punninnalla. Tällaiset muut seikat saattavat puoltaa sovittelua tai puhua sitä vastaan. Esimerkiksi se, että kohtuuttomaksi väitetystä sopimusehdosta neuvoteltiin ennen sopimuksen solmimista, on sovittelua vastaan puhuva seikka.

Toisaalta jos toinen osapuoli on käyttänyt sopimusehtojen luomiseen itse laatimiaan vakioehtoja (ks. vakioehtojen sääntely), sovittelu tulee perustellummaksi. Jos sopimus liittyy osapuolen liiketoimintaan, suhtaudutaan sovitteluun pidättyvämmin kuin muulloin. Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusten sovittelulle asetetaan siten korkeampi kynnys kuin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen sovittelulle.

Soveltamisala. Sopimusten sovittelulla on tiettyjä oikeusjärjestelmästä ja sen luonteesta aiheutuvia rajoja. Julkisvallan ja kansalaisten väliset järjestelyt jäävät tavallisesti sovittelun ulkopuolelle. Poikkeuksellisesti tietyt tilanteet saattavat lähentyä sopimusta siinä määrin, että niihinkin on katsottu olevan mahdollisuus puuttua oikeustoimilain perusteella (metsästyslupa). Tämä kysymys liittyy yleiseen julkisoikeuden ja yksityisoikeuden välisen rajan hämärtymiseen.

Tyyppikohtuuttomuus. Varsinaisesta sovittelusta on erotettava ehdon tyyppikohtuuttomuus. Tällä tarkoitetaan ehtoja, jotka ovat sinänsä kohtuuttomia, käytettiinpä niitä millaisen sopimuksen osana hyvänsä. Esimerkiksi ehto, jolla päämies vapauttaa itsensä asiamiehen törkeällä huolimattomuudella aiheuttamista vahingoista, on katsottu aina tehottomaksi.

Säädöspohja. Suomessa oikeustoimilakiin sisällytettiin vuoden 1983 alusta voimaan tullut uusi 36 §, joka kuuluu: "Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat."!

Tällaista säännöstä on tapana luonnehtia yleislausekkeeksi, joka oikeuttaa puuttumaan kohtuuttomiin sopimusehtoihin. Jo ennen lainmuutosta oli oikeustieteellisessä kirjallisuudessa vakiintunut kanta, että eri lakeihin sisältyneitä kohtuuttomuussäännöksiä voitiin pitää yleisen sovitteluoikeuden erityistapauksina.

Oikeusvertailu. Oikeustoimilain 36 §:ää vastaava säännös on sisällytetty myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan sopimuslakeihin. Myös Suomessa säännöksen valmistelussa otettiin huomioon erityisesti ruotsalainen lainvalmistelu. Verrattuna muualla omaksuttuihin sopimusten kohtuuttomuuskontrollin säännöksiin pohjoismaiset järjestelmät ovat laajempia muun muassa siten, että niissä voidaan ottaa huomioon myös sopimuksenteon jälkeen muuttuneiden olosuhteiden vaikutus.

Kirjoittaja: Juha Karhu