Oikeustiede:rikosoikeuden yleiset opit/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Keskustelu rikosoikeuden yleisistä opeista on perinteisesti ollut kansainvälistä. Suomalaiseen keskusteluun saatiin pitkään selvästi eniten vaikutteita Saksasta. Epätavallista ei ollut sekään, että saksalaisen rikosoikeustieteen suuntauksia esiteltiin sellaisenaan suomalaisessa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa. Nykyään tällaista suoraa kytkentää saksalaisen ja suomalaisen rikosoikeustutkimuksen välillä ei voida tehdä.

Yleisten oppien tutkimukselle on saksankielisellä alueella ollut luonteenomaista pyrkimys käsitteellisesti aukottomiin ja hierarkkisiin järjestelmiin, joissa kriminaalipoliittiset arvostukset on haettava käsitteenmuodostuksen taustalta. Tästä on ollut seurauksena se, että kriminaalipolitiikalla ei perinteisesti ole ollut vakiintunutta asemaa osana rikoslainoppia. Lainopillisiin ongelmiin pyrittiin hakemaan ratkaisuja suoraan rikoksen rakenteen systematiikasta ja käsitteistöstä. Oikeusturva, ihmisarvon kunnioittaminen, hyöty-haitta punninnan periaate ja monet kriminaalipoliittiset, normatiiviset näkökulmat olivat toissijaisia.

Saksalaisperäinen ajattelu menetti valta-asemaansa Pohjoismaissa nopeasti 1960-luvulla. Irtaantumiseen vaikutti voimakkaasti eri Pohjoismaissa vireillä olleet rikoslakien kokonaisuudistukset ja seuraamusjärjestelmien suuret uudistukset. Ne toivat väistämättä myös rikosoikeuden yleisten oppien keskusteluun voimakkaan kriminaalipoliittisen sävyn. Myös rikosoikeuden yleisissä opeissa on kysyttävä, mistä on rangaistava ja miten ankarasti. Vastaus ei löydy inhimillisen käyttäytymisen rakenteesta vaan kriminaalipoliittisista tarpeista ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksista.

Ruotsalainen rikosoikeustiede irtosi saksalaisesta traditiosta selvästi skandinaavisen realismin ja kielifilosofian suuntaan. Suomessa siirtymä ei ollut yhtä selvä, koska rikoslain kokonaisuudistuksen alkuvaiheessa tutkimusvoimavarat keskittyivät ennen kaikkea rikoslajeista säätämiseen ja seuraamusjärjestelmän kehittämiseen. 1990-luvulla ja 2000-luvulla suomalainen yleisten oppien tutkimus oli vilkastunut ja uusia lähtökohtia on haettu saksalaisten vaikutteiden lisäksi ja sijasta aikaisempaa enemmän pohjoismaisesta ja anglosaksisesta keskustelusta.

Tulkintasuosituksissa tämä on merkinnyt olennaisesti aikaisempaa enemmän ratkaisuvaihtoehtoja auki jättävää, periaatteiden punnintaan perustuvaa rikoslainoppia. Sen sijaan, että rikoslainopissa pyrittäisiin vastaamaan kaikkiin ajateltavissa oleviin ongelmiin, voidaan rikoslainoppi ymmärtää lain soveltajalle asetettavina vaatimuksina sen suhteen, mitkä argumentit olisi otettava huomioon oikeudellisessa punninnassa. Modernin yleisten oppien tutkimuksen keskeisin piirre on perinteisen "käsitteistä päättelyn" murtuminen ja käsitteistön avautuminen avoimelle kriminaalipoliittiselle argumentaatiolle. Esimerkiksi syyllisyys on kaikessa olennaisessa normatiivinen, arvostuksiin ja moitittavuuteen perustuva käsite, ei inhimillisen käyttäytymisen teoreettisesta rakenteesta johdettavissa oleva fiktio.

Toinen keskeinen piirre on se, että vastuuoppia ei enää arvioida vain rikosoikeuden sisäisestä näkökulmasta. Koska rikosoikeutta sovelletaan rikosprosessissa, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset vaikuttavat myös vastuuoppiin. Perus- ja ihmisoikeusajattelu on valtiosääntöistänyt myös rikosoikeudellisen vastuuopin.

Saksalaisessa nykykeskustelussa on nähtävissä samoja piirteitä. Niin sanottu funktionaalinen vastuuoppi on syntynyt nimenomaisena vastareaktiona sitä edeltäneille käsitekehikoille. Vastuuoppia ei voida palauttaa oikeusjärjestelmästä riippumattomiin teorioihin teosta, tahallisuudesta tai syy-yhteydestä. Sen sijaan vastuuoppi tulee perustaa kriminaalipoliittisille tarpeille, oikeusvaltiollisille periaatteille ja ihmisarvon kunnioittamiselle. Lopputuloksissaan funktionaalinen vastuuoppi on usein hyvin lähellä pohjoismaista pragmaattista, kriminaalipoliittisesti suuntautunutta rikoslainoppia.