Oikeustiede:oikeussali/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeussemiotiikan näkökulma. Kuten oikeussemioottisessa kirjallisuudessa on todettu, oikeustalon ulkoinen ja sisäinen arkkitehtuuri ja siinä oleva esineistö lähettävät jo itsessään viestejä prosessin osapuolille ja suurelle yleisölle (sama koskee oikeuden ammattilaisten vaatetusta ja lainkäytön rituaaleja). Toisaalta on muistettu, että osapuolten oikeusturva edellyttää häiriötöntä lainkäyttöä. Tämän takaa oikeudenkäynnille varattu erillinen tila, oikeussali. Sen seinät sulkevat asiaankuulumattomat jutun käsittelyn ulkopuolelle.

Oikeussalin arkkitehtuuri järjestää ja jäsentää tuomioistuimen toimintaa ja prosessin etenemistä. Tämä näkyy mm. siinä, miten lainkäytön ammattilaisten, jutun osapuolten ja yleisön tulee sijoittua saliin. Semiootikkojen mukaan tuomarinkoroke muodostaa oikeudenkäynnin spatiaalisen keskipisteen, ja muu tila jakautuu erillisiin osiin, jotka kyseisen oikeuskulttuurin perinne määrittää (asianosaisten ja avustajien pöydät tai aitiot, syyttäjän pöytä tai aitio, yleisölle varatut istuimet salin takaosassa tai sivustoilla). Saliarkkitehtuuri myös arvottaa yksittäiset aktit. Oikeussali on tila, jossa se, mistä salin osasta puheenvuorot esitetään, määrää niiden esittämistavan sekä niiden käytön ja arvon (todistaja antaa lausuntonsa seisaaltaan todistajanaitiosta tai tuomarien edessä, tuomarit puhuvat istualtaan omalta korokkeellaan jne.). Sali on sisustettu näitä puheenvuoroja silmällä pitäen maan oikeuskulttuuristen traditioiden mukaisesti.

Suomalaiset oikeussalit. Kuten hakusanassa oikeustalo on mainittu, Suomen maaseudulla oli aiemmin vain harvoja käräjätaloja. Tämä selittyi osittain järjestelmällä, jossa kihlakunnantuomari kiersi tuomiokunnassaan eri paikkakunnilla käräjiltä toisille pitämässä oikeuden istuntoja. Siksi oikeutta istuttiin kartanoissa, maalaistaloissa, lomakodeissa, nuorisoseuran, maamiesseuran ja palokunnan taloilla sekä kunnantaloilla. Kirjallisuudessa on esimerkiksi kerrottu, että 1800-luvun jälkipuoliskolla Muonion käräjät istuttiin Anttilan talossa, jossa yleisötilana toimi talon pirtti ja istuntosalina Anttilan puolisoiden makuuhuone (Letto-Vanamo & Honkanen 2005: 124).

Kaupunkien alioikeuksissa (raastuvanoikeuksissa) tilanne oli selvästi parempi. Vanhat raatihuoneet saattoivat tarjota jopa juhlavan istuntosalin. Usein tilat olivat kuitenkin varsin koruttomia – mm. tilanahtauden vuoksi – myös kaupungeissa. Tämä ilmenee selkeästi em. teoksesta Letto-Vanamo & Honkanen (2005), joka sisältää runsaasti kuvia suomalaisten tuomioistuinten tiloista sellaisina kuin ne olivat 1970-luvulla. Helsingin raastuvanoikeudesta otetut kuvat osoittavat, miten vaatimattomia pääkaupungin oikeussalit tuolloin olivat (1. osaston salia lukuun ottamatta).

Maamme hovioikeuksissa ja ylimmissä tuomioistuimissa tilojen näyttävyyteen on jo vuosisatoja panostettu huomattavasti enemmän. Näissä tuomioistuimissa nimenomaan täysistuntosalit ovat olleet juhlavia ja koristeellisia (ks. valokuvat teoksissa Harju 2013 ja 2018). Pienemmät – osastojen tai jaostojen – käyttämät salit ovat sitä vastoin olleet pikemmin asiallisia kuin juhlavia ja myös verrattain pieniä. Osaltaan tämän on selittänyt se, että suullisia käsittelyjä, jotka edellyttivät osapuolten läsnäoloa, pidettiin aiemmin vain harvoin.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila