Oikeustiede:oikeushenkilö/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeuskehitys. Oikeushenkilön käsitettä on usein pidetty länsimaisen yksityisoikeuden keskeisimpänä innovaationa, ja sen on katsottu osaltaan selittävän markkinatalousmaiden taloudellista menestystä. Oikeushenkilön idea laajentaa erilaisia toimintamahdollisuuksia siitä, mihin oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liitetyt taloudelliset vastuut pelkästään luonnollisiin henkilöihin kiinnittävä ajattelutapa tekisi mahdolliseksi. Oikeushenkilön ajatukseen on alusta alkaen liittynyt elimellisesti mahdollisuus rajoittaa mukana olevien luonnollisten henkilöiden vastuuta tietystä toiminnasta syntyvistä velvoitteista.

Ominaispiirteet. Oikeushenkilö on keskeisimpiä juridisia fiktioita (Pöyhönen). Toisaalta sitä on luonnehdittu oikeuskirjallisuudessa myös oikeudelliseksi konstruktioksi eli konventioperustaiseksi oppirakennelmaksi, koska sen olemassaolon perusta on konventionalistinen, ei fiktiivinen (Siltala).

Oikeushenkilö rakentuu aina ajatukselle tietystä tavoitteesta ja tarkoituksesta sekä sitä toteuttamaan asetetusta organisaatiosta. Esimerkiksi osakeyhtiö varhaismuotoineen on organisatorinen järjestely, jonka yksi tai useampi pääomapanoksen yhtiöön sijoittava henkilö perustaa riskialttiin yrityksen taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Vaikka nykyisin keskeisimmistä oikeushenkilöistä, kuten yhtiöistä, säätiöistä ja yhdistyksistä, on annettu lainsäädäntöä, ovat yhteisöt alun perin muodostuneet ja saavuttaneet peruspiirteensä ilman säädännäisen lain tukea. Osaltaan tämänkin vuoksi on pitkään pidetty tärkeänä ymmärtää oikein oikeushenkilön luonne, erityisesti sen oikeushenkilöllisyyden muodostumisen perusta.

Oikeushenkilöteoriat. Fiktioteorian mukaan hyväksymme oikeushenkilön pelkkänä epätodeksi tietämänämme tarkoituksenmukaisena oletuksena. Oikeushenkilön taustalla on näin ajatellen aina nimettävissä oleva joukko luonnollisia henkilöitä. Oikeushenkilö on koko olemassaolonsa ajan joka hetki täysin palautettavissa taustallaan toimivien luonnollisten henkilöiden keskinäisiksi suhteiksi.

Määrätarkoitusteorian mukaan oikeushenkilön toiminnan mahdollistavista panoksista syntyy oma erityinen varallisuuspiirinsä, joka eroaa panoksen sijoittaneiden tahojen varallisuuspiiristä. Oikeushenkilö itsenäistyy – juridisissa suhteissa – taustallaan toimivista henkilöistä; se on jotakin enemmän kuin vain näiden taustatahojen keskinäiset suhteet. Tämä itsenäisyys kuvastuu oikeushenkilön omassa erityisessä organisaatiossa sekä siihen kytkeytyvissä omalajisissa oikeussuhteissa (yhteisösuhteissa).

Oikeushenkilön käsitteen voi lisäksi hahmottaa muiden juridisten opinkappaleiden tavoin oikeusyhteisön selväsanaisesti tai vähintäänkin hiljaisesti hyväksymänä yhteisöllisenä konventiona. Sellaisena se rinnastuu tehtävältään muiden tieteenalojen opillisiin malleihin, kuten taloustieteen ajatukseen rationaalisesta päätöksentekijästä (homo economicus), joka päätöksentekotilanteessa pyrkii maksimoimaan henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn.

Suhde luonnollisen henkilön käsitteeseen. Oikeushenkilön vastinpari on luonnollinen henkilö. Tällöin luonnollinen henkilö nähdään ongelmattomana käsitteenä: vain ihmiset ovat tai voivat olla luonnollisia henkilöitä. Oikeushenkilön keinotekoisuus ja erityinen juridisen selittämisen ja ymmärtämisen tarve aiheutuu juuri tästä. Toisaalta, oikeudellisessa kontekstissa myös luonnollinen henkilö ja siihen läheisesti liittyvä oikeussubjektin käsite voidaan mielekkäästi hahmottaa oikeudellisina käsitteinä, niin kuin Hans Kelsen päätteli.

Kirjoittajat: Juha Karhu ja Raimo Siltala